Merirosvotarina

Puhutaanpa rikollisuudesta. Tarkemmin sanottuna kaikille maailman tietokoneen käyttäjille tutusta piratismista. Nykyisestä Internet-sukupolvesta ei varmastikaan löydy montaakaan, joka ei olisi tähän jossain vaiheessa sortunut. Internet on tulvillaan tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia, jonka vähänkin tottunut käyttäjä löytää kyllä ilmaiseksi. Pelien, elokuvien ja musiikin varastaminen on niin helppoa ja yleistä, että sitä ei moni varsinaisesti edes miellä rikolliseksi toiminnaksi.

Itse olen käyttänyt tietokoneita yli 20 vuotta. Kyllä, olen nähnyt ensimmäisen läppärin silloin kun edes kaikissa pöytäkoneissa ei ollut värinäyttöjä (eikä niitä koneitakaan ollut kotioloissa oikeastaan lainkaan). Omaan siis suhteellisen pitkän kokemuksen tietokoneiden parissa. Siltikin muistan vielä kun ala-asteikäisenä (tämä osuu tuonne 90-luvun taitteeseen) koti-PC:t alkoivat olla todellisuutta ja kaveripiirissä pelejä vaihdeltiin tuomalla kasa diskettejä kouluun. Minulle valkeni vasta jonkun ajan päästä, että pelien kopioiminen on laitonta. Ei se tullut pienen pojan mieleenkään ennen kuin Pelit-lehti sen minulle kertoi.

Verkkokalastusta merirosvojen malliin.

Kaukana ovat kuitenkin ne ajat, jolloin kopioiminen vaati jopa jonkin verran työtä. Piti odottaa, että joku kaveri saa uuden pelin/musiikkialbumin ja sitten eikun kopioimaan. Peleissä oli tuolloin monenlaisia jännittäviä kopiosuojauksia. Peli saattoi kysyä tiettyä sanaa ohjekirjan sivulta ennen käynnistymistään tai mukana oli jonkilainen koodiavain (esimerkiksi sellaisia pyöriteltäviä pahvikiekko-virityksiä), jota tarvitsi käynnistääkseen pelin. Näitä sitten kierrettiin esimerkiksi pistämällä isukki ottamaan ohjekirjan sivuista valokopiot työnantajan piikkiin. Ei ollut kauhean innoissaan esimerkiksi erään lentosimulaattorin 300-sivuisesta "läpyskästä"...

Tänä päivänä kaikki löytyy netistä. Ja harvassa ovat sellaiset kotitaloudet, joissa ei Internet-yhteyttä ole (vähän yleistäen, ei nyt puututa niihin mummoihin, jotka ovat jo jokusen vuoden ihmetelleet kun telkkarista ei saa kanavia näkymään... yksi päivä vaan loppui lähetykset...). Joitain aikoja sitten Internet oli täynnä piraattisivustoja, joista oli suoraan ladattavissa uusimmat pelit. Tämä oli sitä aikaa kun pelit vielä pääasiassa mahtuivat yhdelle CD:lle. Ongelma tässä oli, piraattien kannalta siis, se että varastetun materiaalin piti sijaita jossain palvelimella. Tämä tietysti helpotti viranomaisten työtä, koska tavara tavallaan oli fyysisesti jossain tietyssä paikassa. Niin fyysisesti kuin magneettisesti tallennetut nollat ja ykköset nyt voivat olla. Tämän johdosta piraattisivuja suljettiin samaan tahtiin kuin uusia syntyi.

Se kuuluisa herne, joka meni Lars Ulrichin nenään.

Joku nerokas keksi jossain historian vaiheessa uuden tavan jakaa tavaraansa. Monet muistanevat Napsterin. En ole varma oliko kyseessä lajinsa ensimmäinen ohjelma mutta kärkijoukoissa kuitenkin. Kyseessähän oli siis musiikkitiedostojen jakoon keskittyvä, niin sanottu peer-to-peer -sovellus. Sen sijaan että tiedostot olisivat sijainneet jollain yhdellä palvelimella niin p2p-mallissa kopioitava materiaali tuli muilta käyttäjiltä. Tarvittiin ainoastaan välityspalvelin (eli esimerkiksi se Napster), joka kertoi käyttäjille mitä muilla on ja ohjasi tiedostojen siirtoa käyttäjien välillä. Itse "piraattipalvelin" ei siis sisältänyt varsinaisia tiedostoja, se vain sisälsi välitystietoja (mistä halutut tiedostot löytyvät) ja ohjasi liikennettä. Tämä itse asiassa nopeutti tiedonsiirtoa, koska se haluamasi Metallican albumi latautui samaan aikaan useilta käyttäjiltä sen sijaan että olisit ladannut sitä yhdeltä tietyltä palvelimelta, samaan aikaan kuin kaksi miljoonaa muuta jantteria lataa sitä samaa tavaraa rajatulla kaistalla.

Nykyinen torrent-systeemi toimii juuri tällä periaatteella ja on käytännössä ihan sama asia. Tällä tavalla saadaan myös kiusattua viranomaisia, jotka jumiutuvat ajastaan jäljessä olevan lainsäädännön pilkkuihin. Torrent-palvelimia on vaikea saada pois verkosta kun ylläpito voi aina vedota siihen, että eiväthän he jaa mitään materiaalia vaan käyttäjät. Eikä heitä voi pistää vastuuseen jos käyttäjät pistävät jakoon tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia. "Tää on sitä varten, että ihmiset voi jakaa kirjoittamiaan novelleja ja linux-distroja muille hei!" Lainsäädäntöhän pääasiassa rajoittaa virkavallan toimintaa, ei rikollisten, duh. Olemme siis tilanteessa, jossa monissa valtioissa välityspalvelimen ylläpito ei ole sen suurempi rike kuin esimerkiksi mainita "Pirate Bay" (verkkosivusto/torrent-palvelin) blogitekstissä. Kyseessä on lain kannalta vain mainitseminen, että materiaali on olemassa, jossain.

Piraatin eläkeikä.

Kuten ehkä mainitsin niin piratismi on niin yleistä, että lähes jokainen Internetin käyttäjä on siihen sortunut. Paatuneimmat tapaukset (kuten minä) harrastivat sitä jo ennen kuin Internettiä edes oli, osittain vahingossa. Onko tästä opittu mitään? Sitä kun tulee vanhemmaksi, ja toivottavasti viisaammaksi, niin alkaa ajatella asioita tarkemmin. Onhan toki perskohtaisesti aivan kelvetin mukavaa ja helppoa kun netistä voi lauantai-illan ratoksi ladata ilmaiseksi vaikka elokuvan, joka on juuri tullut jenkeissä teattereihin. Oli kyseessä sitten peli, musiikilevy tai elokuva niin tekijöiden kannalta tämä on kuitenkin varastamista. He ovat tehneet ihmisille viihdettä omalla työllään, joskus pitkään ja kalliisti, ja sitten korvausta ei tulekaan koska niin sanottu "maksava yleisö" ei maksakaan.

Tässä iässä kun itselläkin on auto ja asuntolaina niin alkaa ymmärtää rahan arvon (äiti sanoisi, että: "oli jo aikakin"). Ainakin sen, että tehdystä työstä on ihan jees saada palkkaakin. Soitan vähän omaa torveani ja kehaisen, että minä ainakin olen ikään kuin tehnyt parannuksen. Se ei sattunut nyt ihan viime viikkoina vaan minulla on takana jo monta vuotta esimerkiksi levyhyllyni... "laillistamista". Tarkoitan siis sitä, että kun aikoinaan tuli polteltua musiikkia CD:ille niin niitä samoja levyjä on tullut osteltua pikkuhiljaa, aina kun on rahaa ja tulee vastaan, aitoina kaupasta.

Tässä on kuitenkin edelleen pieni kaksinaismoralismin siemen... Nimittäin vaikka ostankin musiikkilevyjä aitoina niin kyseessä ovat yleensä Anttilan alelaarilöydöt. Mietinkin joskus, että ostaessani vaikka Megadethin albumin huimaavaan 7,90 euron hintaan, niin meneekö siitä enää artistille juurikaan mitään? Toivottavasti edes jotain. Videopelit ovat sitten vieläkin hankalampi juttu. Tapaan nimittäin ihan muutamia "pakko saada" -poikkeuksia lukuunottamatta ostaa pelini käytettyinä. Joskus jopa ihan uutena kaupasta kun ovat alennuksessa. Kuten varmasti on selvää, käytetystä pelistä alkuperäinen julkaisija ja tekijä eivät saa yhtään mitään. Asianosaista pelikauppaa (tai myyjänä toimivaa yksityishenkilöä) se kuitenkin hyödyttää ja pyörittää rahaa taloudessa mutta kuitenkin se raha menee vähän väärään osoitteeseen. On se minusta kuitenkin parempi kuin ladata netistä ilmaiseksi piraattikopioita. Se joka pelin on alunperin kiikuttanut sinne kauppaan minun ostettavakseni on itse sen kuitenkin jostain ostanut uutena. Ja todennäköisesti hän nappasi samalla mukaansa jotain uutta niillä vaihtopelistä saamillaan rahoilla. OK, mikään ei tietenkään takaa että uusi peli on samojen tekijöiden tai edes saman mammuttijulkaisijan mutta nykyään mahdollisuudet siihen ovat aika suuret. Isolla julkaisijalla (EA, Ubisoft...) on siipiensä suojassa useita kehitystiimejä, pelifirmoja, niin sanoakseni. Nykyään raja kehitystiimin ja itsenäisen pelifirman välillä on vähän vaikeaselkoinen ja tilanteet muuttuvat nopeasti kun isot julkaisijat kahmivat kehittäjiä omaan talliinsa.

Käytettyjen tuotteiden kauppa on kuitenkin aihe, joka melkein vaatisi oman tekstinsä. Varsinaisessa piratismissakin olisi vielä varmasti kahlattavaa mutta lopetan tällä erää tähän. Toivottavasti jollain herää ajatuksia ja joku elämäntaparikollinen näkee valon.