Tämä peli tuli vähän puskista. Parisen kuukautta sitten Playstationin ja Xboxin latauspalveluissa julkaistu Scott Pilgrim on varmasti monelta muultakin mennyt vähän ohi. Kyseessä on peli, jota et edes tiennyt haluavasi pelata. Mikäli olet sitä ikäluokkaa, että lapsuuteesi on kuulunut tiukasti 8- ja 16-bittiset pelikonsolit niin olet luultavasti kotonasi Scott Pilgrimin parissa. Mikä ihme tämä nyt sitten on?
Rakennuspalikoina sarja kuvia
Olin jo hieman aikaisemmin törmännyt muutamaan tiedon muruseen kyseisestä pelistä ja ihan kiintoisalta se vaikutti. Se kuitenkin unohtui joksikin aikaa kunnes tuossa päivänä eräänä latasin pelin demoversion. Scott Pilgrim on perinteitä kunniottava, kaksiulotteinen "brawleri", niin sanotusti. Nykyisin lähes kuolleen peligenren edustaja, jonka klassikoihin kuuluu esimerkiksi useampi Turtles-peli, Final Fight, Double Dragon ja Streets of Rage. Ja tietenkin River City Ransom (Street Gangs Euroopassa), josta Scott on ottanut vaikutteita enemmän kuin vähän. Hahmotatte nyt varmaan mistä puhun, ainakin toivottavasti.
Pelin tarina ja maailma on varsin surrealistinen. Tämä on toki luonnollista, sillä se perustuu vinksahtaneeseen (mutta hyväntahtoiseen) sarjakuvaan. Tätä en alunperin tiennyt eikä sarjakuvan tunteminen ole mitenkään edellytys pelistä nauttimiseen. Toki se kuuleman mukaan selventää muutamia ehkä muutoin vähän oudoilta tuntuvia yksityiskohtia pelissä.
Lyhykäisyydessään homma menee näin: Torontolainen Scott Pilgrim on himpun hömelö, 23-vuotias "everyguy", basisti ja ujo naistenmies (?). Hän törmää tyttöön nimeltä Ramona Flowers. Liekki roihahtaa ja kaikki on kaunista... paitsi että Ramonan menneisyydessä on "seitsemän pahaa ex-poikakaveria", joista yksi on vieläpä tyttö (?!). Jotta kiusallisilta tilanteilta vältyttäisiin tulevaisuudessa niin Scottin tehtävä on pistää exille turpaan. Asioita maustaa vielä se, että Scottin maailmassa vegaaneilla on supervoimia, ihmisten tappamisesta saa kolikoita ja aliavaruuskäytäviä löytyy sieltä sun täältä, muun muassa Ramonan käsilaukusta (!?!!). Perus teinidraamaa siis...
"2D-peleissä ei ole syvyyttä!"
Peli on visuaalisesti jotakin tyyliin "modernisoitua 8-bittisyyttä". Ei se miltään NES-peliltä näytä koska värien määrä, animaatiot ja resoluutio on selkeästi pykälän ylempänä. Tyylillä on haettu retrohenkeä ja mielestäni peli näyttää todella hyvältä. Toisin sanoen, ne peukalonimijät jotka eivät siedä mitään muuta kuin uusinta uutta ja modernia fotorealistisuutta pysyköön kaukana. Scott Pilgrim ei ole teille.
Pelissä on seitsemän kenttää, jotka Scottin, Ramonan ja Scottin bändikavereiden on kahlattava läpi. Jokaisen kentän lopussa pistetään yksi ex-poikakaveri lopullisesti pakettiin. Pelattavina hahmoina on siis Scottin lisäksi itse Ramona (joka voi siis huvittavasti ikään kuin hoitaa omat ongelmansa itse), rumpali Kim Pine ja kitaristi Stephen Stills (tämän lisäksi on yksi avattava hahmo ja DLC:nä tulossa kuulemma toinen) ja kaikki neljä voivat lähteä yhdessä tuumin tappelemaan mikäli ohjaimia ja pelikavereita riittää. Pääpiirteittäin hahmot ovat perin samanlaisia. Vihollisten pieksemisestä saa kuitenkin kokemuspisteitä ja aina kun hahmo nousee tason niin liikelista kasvaa yhdellä. Nämäkin ovat suurimmaksi osaksi samoja kaikilla hahmoilla mutta on hahmoilla pieniä erojakin. Suurimpana ovat kaksi viimeistä tekniikkaa, jotka ovat periaatteessa mätkintäpeleistä tuttuja erikoisliikkeitä. Nämä ovat täysin erilaisia ja soveltuvat eri tilantaisiin. Kokemustasojen nousu ei muuten vaikuta hahmon tappotehoon vaan ainoastaan antaa uusia liikkeitä. Hahmon ominaisuuksia kuten nopeutta ja voimaa kasvatetaan ostelemalla pelin lukuisista kaupoista sapuskaa, joka yleensä parantaa menettettyä energiaa myös, tai esineitä. Jos peliä vertaa kuitenkin vaikkapa 16-bittisten konsoleiden vastaaviin peleihin niin hahmot ovat paljon monipuolisempia kuin jotkut Final Fightin "yksi 3-hit combo ja yksi erikoisliike" -sankarit. Tässä ei kuitenkaan ole vielä kaikki. Löytyy myös R1-namiskalla lähtevä erikoisliike, joka on hyvä ruuhkassa, eräänlainen assist-systeemi (tuttu tietyistä mätkintäpeleistä) ja taunt, jolla on silläkin oma käyttönsä moninpelissä.
Pelin kantavia voimia on kuitenkin sen combosysteemi. Sen sijaan, että mäiskisit vihollisia perinteisesti "kolme iskua naamaan ja sitten se hetkeksi kaatuu maahan" niin Scott ja kaverit vetävät lyhyen combon, iskevät vastustajan ilmaan ja hyppäävät, juoksevat tai syöksyvät erikoisliikkeellä perään ja jatkavat comboa vastustajan pomputtelulla ilmassa. Tai potkivat sen kaveria kohti joka jatkaa omalla sarjallaan ja syöttää takaisin... Pelissä on siis Street Fighterista, Tekkenistä ja muista sellaisista tuttuun tyyliin mahdollista jatkaa hakkaamista, taitojen ja liikelistan puitteissa, hyvinkin pitkään. Tämä on yleistä mätkintäpeleissä mutta harvinaisempaa tällaisissa brawlereissa. Tykkään erittäin paljon ja tämä tuo tasojen kahlaamiseen kaivattua vaihtelua kun turpaanvetotekniikoita on niin paljon. Ja mikäli jatkuva nyrkkien heiluttaminen ei riitä niin maasto on täynnä kättä pidempää. Vastustajan naamaa voi muotoilla vaikka roskapöntöllä tai pesäpallomailalla. Pehmeämpien arvojen kannatajat voivat tyytyä esimerkiksi lumisotaan tai uhkailla poloisia katukoviksia rantapallolla.
Tästä päästäänkin siihen pelin läpi kahlaamiseen. Niin, peli on vaikea. Aluksi. Sitten saat vähän kokemusta niin hahmollesi kuin itsellesikin. Ostat pari ominaisuuksia parantavaa herkkua ja härveliä. Peli muuttuu hauskemmaksi ja monipuolisemmaksi. Parin illan hakkaamisen jälkeen peli onkin jo läpi ja hahmosi ominaisuudet tapissa. Silloin ei auta enää edes vaikeimman vaikeustason valinta. Läpihuutojuttu se on joka tapauksessa. Sanotaanko näin, että ei tuo oikeastaan poikkea mistään sellaisesta nykypelistä, jossa hahmo muuttuu pelin edetessä paremmaksi. Pelin lyhyydestä johtuen tuo kehityskaari nyt vain tapahtuu noin viikonlopussa, toisin kuin jossain Final Fantasyssa, jossa korkean tason hahmo tarkoittaa kuukauden aktiivista pelaamista.
Nyrkkimyrskyn laskeuduttua tarkastamme vahingot
Mitä jää siis käteen pelistä, jossa pistetään loputtomasti sakkia turpaan (toivottavasti parin kaverin kanssa), joka on ohi hetkessä ja joka perustuu oudohkoon sarjakuvaan, josta moni ei ole edes kuullut? Minä sanon että ihan hyvät fiilikset. Pyöreähköön kymmenen euron hintaan saa perinteitä kunnioittavan mutta sopivasti uudistetulla systeemillä toimivan mainion brawlerin, jonka pelaa ihan mielellään läpi yksinkin. Eikä Scott Pilgrim ole loppujen lopuksi sen lyhyempi kuin River City Ransom aikoinaan, siinä vaan tahtoi englantia osaamaton pikkupoika eksyä hieman vapaammin järjestetyssä peliympäristössä pidemmäksi aikaa.
Isoimmat moitteet tulevat sitten tekniikkapuolelta. Oudoimpana ratkaisuna moninpeli toimii vain paikallisesti samalta sohvalta kavereiden kanssa eikä nettipeliä tueta lainkaan. Toinen ongelma on pelin taipumus kaatuilla toisinaan ja käyttäytyä muutenkin omituisesti, jos esimerkiksi erehtyy painamaan PS-namiskaa padistaan (joka avaa siis normaalisti pleikkarin käyttiksen pelin päälle). Kerran peli on kaatunut ja kerran kentästä katosi musiikki kokonaan. Xboxilla peli on netistä tihkuneiden tietojen perusteella vielä surullisempi. Kaatuilua on enemmän ja osa on jopa jäänyt lopullisesti jumiin pelin kaatuessa jatkuvasti kentässä neljä. Olkaa varoitetut ja toivokaa parasta.
Jos nyt kuitenkin oletetaan, että peli toimii niin lopputulos on miellyttävä, sopivasti pelimekaanisesti uutta ja visuaaliselta designiltaan vanhaa yhdistävä kokemus. Ikivanhan genrensä tuore teos, joka taitaa toden totta olla lajinsa paras. Ainakin niistä mitä itse olen kokeillut ja sehän riittää.
Arvosana: ****
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti