Levyiltä linjoille - digitaalinen jakelu

Viihdeala on lisääntyvässä määrin siirtämässä tuotteitaan verkkoon. Niin elokuvia, musiikkia kuin erityisesti videopelejä ostetaan, tai elokuvien tapauksessa lähinnä vuokrataan, helposti ja vaivattomasti verkon kautta. Tässä ei tietenkään tarkoiteta perinteistä "tilaa kaksi CD:tä niin saat ilmaisen postituksen" -tyyppistä verkkokauppaa, vaan tuotteen välitöntä digitaalista siirtämistä suoraan asiakkaan päätelaitteelle (tietokone, digiboksi, pelikonsoli).

Sony on hiljattain julkaissut uuden version PSP-käsikonsolistaan, nimeltään PSP Go. Merkittävä muutos edelliseen malliin on se, että PSP Go ei omaa lainkaan porttia fyysiselle medialle. Eli suomeksi: siihen ei voi työntää minkään valtakunnan pelilevyjä tai -kasetteja. Konsolissa on toki 16 GB:n sisäinen muisti dataa varten ja tuki Memory Stick Micro -korteille. Tämä johtaa suoraan siihen, että digitaalinen jakelu on ainoa tapa ostaa konsolille pelejä. Pelit ostetaan Sonyn verkkokaupasta joko suoraan PSP:llä tai sitten PS3:lla, jolta ne siirretään käsikonsolille.

Tämä on tulevaisuutta... josta kaikki eivät pidä. Digitaalinen jakelu on moniulotteinen vyyhti. PSP Go:n julkaisu sai minut ajattelmaan asioita. Olin aiemmin, noin kuukausi sitten, vielä vahvasti sitä mieltä, että haluan kyllä jatkossakin ostaa pelini komeissa kansissa suoraan kaupan hyllyltä. Ei siksi, että olisin varsinaisesti keräilijä (vaikka noita pelejä on jokunen kertynytkin), vaan koska en luota tiedon säilymiseen jos se ei ole tallessa CD:llä tai DVD:llä. Ymmärsin jossain vaiheessa, että digitaalinen jakelu on tulossa vahvasti ja aika varmasti pysyvästi. Aloin miettiä uudelleen, kieltämättä hieman irrationaalista, pelkoani datan mahdollisesta katoamisesta "pleikkarini" kiintolevyltä. Olen aina pitänyt CD:itä ja DVD:itä lähestulkoon tuhoutumattomina mikäli ne säilytetään naarmujen ulottumattomissa. Tai vähintäänkin huomattavasti ikuisempina kuin magneettisen tallennuksen kiintolevyissä, joissa on kaiken päälle potentiaalisesti itsetuhoutuvia, liikkuvia osia. Olisi huomattavan ikävää jokin päivä havaita, että tietokoneen tai konsolin kiintolevy on sanonut itsensä irti ja sen mukana meni satojen eurojen arvosta pelejä ja musiikkia datataivaaseen.

Uskon etten ole ainoa, joka on tällä tavalla perustellut digitaalisen jakelun vastustamistaan. Joku minua viisaampi henkilö jossain suuressa firmassa keksi kuitenkin varsin selkeän ratkaisun ongelmaan: ostaessasi jotain digitaalisesti, myyjälle jää tietenkin tieto ostoksesta. Näin ollen mahdollisen laitevian seurauksena kadonneen datan voi ladata uudelleen ilmaiseksi. Ei se sen vaikeampaa ole. Joku voi toki ajatella, että tällöin asiakas ei varsinaisesti osta tuotetta vaan ainoastaan käyttöoikeuden siihen (olkoonkin, että tuote tavallaan on "fyysisesti" asiakkaalla). Näinhän se oikeastaan onkin. Se tuntuu häiritsevän lähinnä keräilijöitä ja kuluttajia, jotka aikovat käyttää tuotetta (lähinnä videopelejä tässä tapauksessa) vaihtovaluuttana uusia hankkiessaan. Itseäni mahdollisuus jälleenmyyntiin tai vaihtoon ei niin kiinnosta kun olen tavannut pitää kaikki ostamani pelit, musiikkilevyt ja DVD-elokuvat. Mutta tämä on toki oma valintani.

Digitaalisessa jakelussa on paljon hyviä puolia kuluttajankin kannalta. Edellä mainittu "takuu" varmistaa sen, että rahanarvoinen ostos ei katoa kankkulan kaivoon vaikka data väliaikaisesti häviäisikin. Samalla kertaa tämä mahdollistaa sen, että kuluttajan ei uusia tuotteita hankkiessaan tarvitse välttämättä vähän väliä hankkia uutta tallenustilaa. Vanhempaa dataa kun voi poistaa ja halutessaan ladata myöhemmin uudelleen*. Tokaisin joskus kaverilleni, että: "Nykyään voi helposti tuhlata kaikki rahansa poistumatta kotisohvalta". Tämäkin on pitkälti totta. Selaat verkkokauppaa, löydät jonkun haluamasi videopelin, painat nappia, rahat veloitetaan tililtä ja peli alkaa valua linjoja pitkin välittömästi. Kukaan ei voi kieltää etteikö tämä olisi helppoa ja nopeaa. Painat nappia ja tunnin päästä peli on pelattavissa (riippuen siirrettävän datan määrästä ja Internet-yhteyden tasosta toim. huom.) . Yksi hyvin merkittävä tekijä on myös se, että digitaalinen jakelu vähentää yritysten materiaali- ja logistiikkakustannuksia aivan järjettömän paljon. Tämän pitäisi johtaa siihen, että tuotteiden kuluttajahinnat tulevaisuudessa laskevat. Mikäli ja toivottavasti näin käy niin silloin vähenee sekin nurina, että "tuli ostettua 60 euron peli, josta en pitänyt ja ei siitä vaihdossakaan saa mitään eikä sitä voi myydä eteenpäin" (mikä on kyllä ainakin jossain määrin ihan hyvä syy vierastaa digitaalista jakelua). Kaiken muun hyvän lisäksi fyysisen materiaalin tarpeettomuus säästää pitkällä tähtäimellä luontoa hyvinkin paljon. Olen toisinaan miettinyt, että melkoisen kasan viihde-elektroniikkaa ja niiden oheistuotteita (pelejä, elokuvia, musiikkia) minäkin jätän jälkeeni sitten joskus. Ehkä ne jollekin keräilijälle kelpaavat sitten.

Kun kapitalismi on kuitenkin mitä on niin aina on olemassa pelko siitä, että hinnat eivät laskekaan merkittävästi kun yritykset haluavat enemmän katetta. On myös ihan aiheellista pohtia mikä merkitys tähän on sillä, että konsolipuolella valmistajalla on täydellinen valta ko. konsolin verkkokauppaan. Playstationin pelit on ostettava Sonyn palvelimilta ja vaihtoehtoisia kilpailijoita ei ole, näin esimerkiksi. PC-puolella asia on toisin, koska sisällöntuottajat eivät ole sidottuja mihinkään yksittäiseen jakelukanavaan. Ei ole myöskään aivan yhdentekevää, että siirryttäessä kokonaan digitaaliseen jakeluun pelikaupat, levykaupat ja videovuokraamot ovat vaarassa jäädä muinaishistoriaan. Vapauttaahan se liiketilaa uusille "mäkkäreille" mutta ei varmaankaan mainituilla aloilla työskenteleviä kauheasti lohduta. Tästä kärsii myös koko nykyisen järjestelmän vaatima logistiikkaketju. Seurannaisvaikutukset voivat olla yllättävän suuret.

Digitaalinen jakelu on siis kaksipuolinen, monikerroksinen optinen levymedia. Sisältää paljon asiaa ja sen kaksi puolta. Kokosin tähän kaikki mieleeni tulleet argumentit puolesta ja vastaan. Mille kannalle itse sitten käännyn? En oikein tiedä, viime aikoina olen ollut aiempaa enemmän digitaalisen jakelun kannattaja. Mahdollisia ongelmia ja vaikutuksia ei kuitenkaan voi noin vain sivuuttaa. Loppuun se asteriski:

*) En tiedä kuinka laajalti tämänkaltainen "takuu" on voimassa. Sonylla tämä on mahdollista ja tulevaisuudessa se on lähestulkoon pakollista kaikille toimijoille.

PS. Harkitsen erillisen "palauteboksin" perustamista. Eli siis uuden tätä tarkoitusta varten luodun sähköpostiosoitteen rekisteröimistä. Elän sen verran harhamaailmassa, että toivon jonkun satunnaisen lukijan joskus innostuvan antamaan palautetta.

Tähdet kertovat - Shintan asteikko

Tällä kertaa valaisen vähän peliarvostelujeni arvosana-asteikkoa ja sen sellaista. Tällä hetkellä tarjolla ei ole kuin yksi arvostelu (God of War) ja sekin kohtuullisen vanhasta pelistä. Päätin kuitenkin heittää sen tänne saadakseni edes vähän sisältöä blogiini näin heti alkuun. Se on myös ainoa arvostelu, joka minulla oli valmiina. Muutama muu odottaa viimeistelyä mutta kyllä niitä tulee, toivottavasti. Mainittakoon tässä, että Retrorillit-sarja on tavallaan arvostelua myös mutta niissä en anna arvosanaa ja saatan keskittyä tarinoimaan pelin vaikutuksista (minuun tai yleisesti), hyvistä tai huonoista muistoista ja yleensäkin kyseessä on vain katsaus menneeseen. En myöskään aio arvostella juuri ilmestyneitä pelejä, koska en kuitenkaan pysty hankkimaan ja arvostelemaan kaikkea. Keskityn pääasiassa peleihin, jotka minua kiinnostavat ja joista olen pitänyt. Tietyissä tapauksissa pelin objektiivinen arvostelu (niin objektiivinen kuin mielipide nyt voi olla...) on myös hyvin vaikeaa ennen kuin peliä on pelattu varsin paljon. Mätkintäpelit ovat esimerkki tällaisesta haasteellisesta peligenrestä.

Arvosanoistahan minun piti puhua. Peliarvosteluissa on käytössä jos jonkinlaista asteikkoa. Yleisin on kuitenkin 1-100 (tai 0-100) ja tämän muunnos 1-10.0 , eli niin sanottu "prosenttiasteikko". Tämä on kuitenkin mielestäni vähän ongelmallinen tapa ilmoittaa pelin... "hyvyys", jos sitä siksi voi sanoa. Ensiksikin, harva arvostelija käyttää koko asteikkoa hyväkseen. Lukijalta vaaditaan tietty määrä kykyä lukea rivien välistä, joka taas puolestaan vaatii kyseisen arvostelijan/julkaisun/pelimedian käytäntöjen tuntemista. Onko lukemasi arvostelun pistemäärä 64 keskinkertainen vai huono tulos? Se riippuu siitä, minkälaisia pisteitä kyseinen media on aiemmin antanut. Jos sata pistettä on maksimi niin 64 pisteen voisi kuvitella kuvaavan selkeästi paremmalla puolella olevaa peliä. Vähintään hyvää keskitasoa. Monesti totuus on kuitenkin se, että tuollainen pistemäärä tulkitaan melko huonoksi. Monissa medioissa käytetään pitkälti asteikkoa "noin 50"-100, jolloin tottunut lukija sivuuttaa alle 70 pisteen pelit selkeästi huonoina tekeleinä. Asteikon alapää jää siis helposti käyttämättä.

Toinen ongelma on sitten se arvosanan muodostuminen. Mitä 64 pistettä sitten edustaa? Miten mitataan, että peli on hyvä 64 pisteen edestä? Onko se paljon vai vähän huonompi kuin 73 pistettä? Tai 68 pistettä? Lasketaanko pelin toteuksen osa-alueista keskiarvo, painotettu keskiarvo vai jotain sinne päin? Miten toteutuksen taso mitataan asteikolla 1-100? Onko Metacritic absoluuttinen totuus? En minä tiedä!

Jos olet lukenut mainitsemani God of War -arvostelun niin olet huomannut, että arvosanana oli neljä tähteä. Päädyin siis yksinkertaiseen viisiportaiseen asteikkoon. Mietin sitä aikanaan jonkin verran ja totesin, että 1-5 on ihan riittävän tarkka asteikko. Varsinkin kun kyseessä on loppujen lopuksi vain oma henkilökohtainen mielipiteeni. Tämän lisäksi se karsii tehokkaasti pisteiden tuijottelua ja rohkaisee lukemaan pelin vahvuudet ja heikkoudet varsinaisesta arvostelutekstistä. Niin kuin sen pitäisi ollakin. Tähdet edustavat siis suurinpiirtein seuraavaa:

* = Todella huono, ei maksa vaivaa.
** = Keskitasoa tai alle, tylsä peli ja/tai huono toteutus.
*** = Melko hyvä, genren ystävälle varmasti kokeilemisen arvoinen.
**** = Todella hyvä. Lajinsa huippua.
***** = Mestariteos, kuuluu yleissivistykseen. Standardien määrittäjä.

En myöskään aio käyttää puolikkaita tähtiä (kun ei merkistöstä löydy...) vaan jätän "kumpi näistä kolmen tähden peleistä on parempi?" -tyyppiset pohdinnat lukijan harteille. Mikäli toinen on lempigenreä ja toinen ei oikein kiinnosta niin luulisi ratkaisun olevan hyvinkin selvä. Näillä eväillä halusin valaista vähän millä ajatusmallilla minä arvostelen pelejä. Ja rohkaista ihmisiä lukemaan arvosteluista muutakin kuin sen numeron. Siis muistakin kuin minun arvosteluistani... niitä kun ei muutenkaan vielä liiaksi ole.