Arvostelu: Postal (elokuva)

Työttömän karua arkea, pettävä vaimo, inhottavat naapurit, liipasinherkät poliisit,lähikaupan takahuoneessa piileskelevät talibanit, maailmanlopun hippiyhteisö... siis kuinka?

Uskomatonta! Olen katsonut Uwe Bollin elokuvan selvinpäin ja pitänyt siitä! Kyseessä on yksi miehen monista videopeleihin perustuvista tekeleistä. Tällä kertaa mies kuitenkin osuu maaliin, enkä oikein tiedä ketä siitä syyttää.

Tai no, tiedänhän minä. Lähdemateriaalina käytetty peli, Postal, tai oikeamminkin sen jatko-osa, on jo itsessään niin älytön ja suoraan sanoen huono, että elokuva ei mitenkään voi olla huonompi. Elokuva mukailee pelin maailmaa varsin uskollisesti. Pelinä Postal (2) on lähinnä ultraväkivaltainen stressilelu, joka viihdyttää hetken mutta alkaa puuduttaa aika nopeasti. Elokuvana älytön mässäily ja toisinaan aika osuvakin huumori sen sijaan kantaa helposti loppuun asti.

Elokuva alkaa humoristisella näkemyksellä siitä, miten World Trade Centeriin oikeasti iskettiin. Tämän jälkeen aletaan varsinaisesti keskittyä seuraamaan, miten rauhallinen elämä soljuu pikkukaupunki Paradisessa. Postalin päähenkilö on "jäbä" (Zack Ward as Dude), nimettömäksi jäävä mitättömyys, joka asuu rähjäisellä pientaloalueella asuntovaunussa... yhdessä norsua muistuttavan vaimonsa kanssa. Päivään sisältyy työhaastattelussa käynti, sossun luukku ja visiitti omaa, hyvin epäilyttävää, uskonnollista lahkoa vetävän sedän luokse.

Paradise on kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhallinen pikkukaupunki. Sosiaalitoimistossa laulavat käsiaseet kun väärä lomake ei kelpaakaan luukulle, poliisit ovat kieroja oman navan tuijottelijoita ja lähikaupan takahuoneessa piileskelee talibanien terroristisolu. Kiehumispisteeseen päästään kun terroristien ja uskonlahkon suunnitelmat törmäävät ja kaiken keskellä on "jäbä", omaksi onnettomuudekseen.

Samoin kuin peli niin myös elokuva on kaikkea muuta kuin vakavasti otettava tarina ihmisen pahuudesta ja luonteesta. Kaikki on niin yliampuvaa ja kieroa ettei tätä vahingossakaan sekoita todellisuuteen. Ja siinä on myös elokuvan vahvuus. Arvon tohtori Bollin muita tekeleitä nähneenä ei aina oikein voi varmasti sanoa, että yrittääkö mies tosissaan vai tekeekö hän asiat tahalleen päin persettä. Postalissa tämä ei haittaa ja Bollin pitäisikin aivan selkeästi pitäytyä komedialinjalla.

Visuaalisesti ja tehosteiltaan leffa on ihan uskottava. Mikään ei hypi räikeästi silmille ja näyttelijätkin vähintään ajavat asiansa. Huumori on hyvää, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että se nauratti minua. Leffan alussa hekottelin lähinnä odottaessani jotain legendaarisen luokan huonoutta mutta pian aloin nauraa ihan vilpittömästi. Mikäli pitää välillä ronskistakin huumorista niin suosittelen ehdottomasti. Mikäli taas haluaisi ampua Bollia kulkusille niin sekin on hyvä syy katsoa tämä leffa. Elokuva ei myöskään ole lähdemateriaalin huomioon ottaen kovinkaan karua katseltavaa. Pelissä voi harrastaa vaikka irtopääfutista mutta elokuvassa pitäydytään pitkälti luodinreikien rajoissa. Mitään kauhuelokuvien suolistamista ei tarvitse pelätä.

Kaiken kaikkiaan elokuva oli varsin positiivinen yllätys. Huumori iski ja viihdyin varsin hyvin elokuvan parissa. Suosittelen.

Arvosana: ****