Retrorillit: Teenage Mutant Ninja Hero Turtles (NES)

Tiedän, pelin nimessä on ylimääräinen sana. Se mikä sana on ylimääräinen riippuu siitä millä mantereella olet. Sen enempää siihen puuttuen on aika puhua itse pelistä.

Niille naavaparroille, jotka ovat samaa ikäluokkaa kuin minä, ilmiö nimeltä Turtles lienee hyvinkin tuttu (ja jos NES-pelit ovat kuuluneet lapsuuteesi niin mahdollisuudet, että olet mainittua ikäluokkaa, ovat hyvinkin suuret). Edelliseen kirjoitukseeni viitaten, katsoin hiljattain "Let's Playn" myös tästä kyseisestä pelistä. Olen myös aikanaan omistanut pelin alkuperäisenä NES-versiona ja sen näkeminen nettivideossa palautti mieleeni, pääasiassa ihan mukavia, muistoja. Samaten havaitsin myös asioita, joihin en ennen ollut kiinnittänyt huomiota.

Jos jätetään huomiotta se, että juoni välikuvineen on melko sekavakin niin pelistä löytyy paljon hyvää. Koska kyseessä on retrokatsaus ja olen vanha niin pystyn arvostamaan pelin toteutusta monella tasolla. Grafiikka ja äänet, varsinkin musiikit, ovat varsin hyvää NES-tasoa. Tämä ei kuitenkaan ole pääasia, sillä pelattavuudesta ja toteutuksesta löytyy paljon ideoita ja parannuksia verrattuna moniin muihin tuon ajan toimintatasoloikkiin.

Ensiksikin, koska ninjakilpikonnia on neljä on varsin loogista, että pelaaja pääsee ohjaamaan heitä kaikkia. Sen sijaan, että oma sankari täytyisi valita pelin alussa, hahmoa voi vaihtaa lennossa milloin haluaa. Jos Michaelangelo ottaa liikaa vahinkoa niin painat vain äkkiä START-näppäintä ja vaihdat toiseen, jolla on energiamittarissa vielä pelivaraa. Nerokasta. Tähän muuten liittyy yksi pieni kikkabonus, jonka opin vasta hiljattain. Michaelangelolla on eräs hahmokohtainen ominaisuus. Nimittäin siinä vaiheessa kun Miken energiat ovat puolessa välissä (tai alle) menossa hautaan niin hänen hyökkäystehonsa kaksinkertaistuu. Silloin nunchaku on Donatellon bo-sauvaan verrattava massatuhoase.

Hahmonvaihto sikseen, oli minulla muitakin asioita, jotka ovat mielestäni nerokkuutta lähenteleviä ratkaisuja. Pelissä on nimittäin tietty määrä realistisuutta. Tämä koskee varsinkin putoamista ja pohjattomia kuiluja, jotka ovat 8-bittisen aikakauden peleissä varsin yleisiä vaaranpaikkoja. Pelin "kuilut" nimittäin toimivat jokseenkin loogisesti. Sen sijaan, että ruudun alareunaan putoaminen välittömästi tappaisi niin muitakin vaihtoehtoja on. Jos olet juuri kiivennyt yläkertaan niin aukosta tippuminen ei suinkaan tapa (vrt. Castlevania, Kid Icarus) vaan tiput takaisin alempaan kerrokseen ja parhaassa tapauksessa ainoastaan hermo kiristyy ja menetät vähän aikaa (mikä ei ole ongelma, koska pelissä ei ole aikarajaa... yleensä). Pahimassa tapauksessa osut viholliseen tai lattialla on piikkejä ja menetät myös vähän energiaa. Ei kuitenkaan tappavaa. Toinen vaaran paikka ovat viemärit, joiden pohjalla virtaa.. noh, viemärivettä. Veteen putoaminenkaan ei kuitenkaan tapa vaikka kilpikonnasi huuhtoutuukin virran mukana ja näyttää äkkiseltään siltä, että nyt tuli noutaja. Ei, vaan jälleen suhteellisen realistisesti, hahmosi huuhtoutuu virran mukana ulos ja joudut yrittämään uudelleen ko. viemärin selvittämistä. Oikeastaan ainoat paikat, jossa putoaminen tarkoittaa kuolemaa, ovat talojen katoilta tippuminen... jonka jälleen voisi niputtaa kategoriaan "suhteellisen realistista", eikö vain?

Pelissä on myös sinänsä ihan mukava määrä vaihtelua. Kenttiä on vain kuusi ja toiminta on pääasiassa samaa kauraa läpi koko pelin. Kentät kolme (New York) ja neljä (lentokenttä) ovat kuitenkin melkoisen massiivisia ja sisältävät suuren määrän paikkoja, joihin ei ole edes pakko mennä. Tietyissä paikoissa on myös mahdollista käydä pelastamassa kiinni jäänyt (eli "kuollut") sankarinelikon jäsen, mikäli näin onnettomasti on käynyt. New Yorkissa käytössä on vielä kilpikonnien kuuluisa rakettipakettiauto, jolla voi jyrätä onnettomia vihollisia ja ampua ohjuksia ilkeisiin tiesulkuihin. Kakkoskenttä (pato) sisältää myös pelin ainoan uimajakson, joka vaikeudestaan huolimatta, on mukavaa vaihtelua. Eikä se edes ole niin vaikea kunhan vaan vähän kärsivällisyyttä riittää.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on varsin hyvä toimintatasoloikka NES:in valikoimista. Toteutus on hyvä, tutkittavia paikkoja riittävästi ja haaste on mukavalla tasolla. Peli ei ole helpoimmasta päästä mutta ei kuitenkaan mikään Battletoads-tason raivokaivo.

PS. täytynee lisätä kuvia lähiaikoina