keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Duke Nukem Forever - No, ei ihan mutta melkein

On vuosi 2009. Maailmantalous elää epävarmaa aikaa ja se puraisee peliteollisuuttakin. Kohtuullisen tunnettu pelitalo, 3D Realms on jokin aika sitten sulkenut ovensa lopullisesti. On aika katsoa vähän taaksepäin.

"I'm gonna get medieval on your asses!"

Vuonna 1996 3D Realmsilla oli visio: tuodaan ikivanha 2d-tasoloikka/-toimintasankari Duke Nukem nykyaikaan. Ja näin tapahtui. Oltiin Doomin jälkimainingeissa ja puolivillaista 3d-räiskintää tuuppasi joka kolosta. Osa toki hyviäkin, kuten Lucas Artsin Dark Forces. Sitten tuli Duke ja räjäytti pankin. Liikkumisen vapaus, nerokkaat ja realistisen tuntuiset kentät, laaja ja tuhovoimainen asearsenaali sekä sopivan haastavat (avainkortti-) puzzlet. Pelin sankari herra Duke ei myöskään pelastanut maailmaa naama irvessä ja tuppisuuna vaan kommentoi pelin tapahtumia aina silloin tällöin. Kun raketinheitin räjäyttää vihollisen kappaleiksi ilmoille saattaa kajahtaa vaikuttuneen Duken "Holy shit!" -huudahdus tai muuta vastaavaa. Eikä ikinä ole niin kiire etteikö ehtisi käydä kusella, ihailla muskeleitaan peilistä tai heittää parit setelit strippareille. Ympärisön interaktiivisuus, arkipäiväiset peliympäristöt elokuvateattereineen ja baareineen ja alati läppää heittävä sankari olivat yksinkertaisesti jotain täysin uutta silloisissa FPS-peleissä. Oikeastaan ainoaksi miinukseksi jäi sarjakuvamaiset viholliset mutta eipä se peliä pilannut. Täysosuma kaikin puolin ja nosti 3D Realmsin hetkessä kaikkien tietoisuuteen. Klassikko oli syntynyt.

Takaisin tähän päivään. Sen enempää viime aikojen huhuja, "12 vuotta kehityksessä olleesta" Duke Nukem Foreveristä, kommentoimatta todetaan vain, että jatko-osaa tälle genrensä merkkipaalulle ei koskaan tullut... Paitsi Shadow Warrior. Se on eri peli mutta nojaa pitkälti samoihin asioihin, eli huumoriin, hurmeeseen ja helvetin hyviin kenttiin. Pelimoottorikin on tuunattu versio Duke 3D:hen kehitetystä Buildista. Mitä kerrottavaa sitten kohta 13 vuotta vanhasta, nykymittapuun mukaan rajoittuneesta, pelistä voi vielä tänä päivänä olla? Ei välttämättä mitään. Monille peli on vain kaunis muisto ja harva siihen nykypäivänä jaksaa koskea. Mikäli kuitenkin "uusretroilu" kiinnostaa niin Duke 3D on pitkän elinaikansa puittessa saanut kohtuullisen kiintoisia fanivoimin väännettyjä modeja. Itselläni Duke on ollut koneella asennettuna viimeiset pari-kolme vuotta ja kun se mainitun jatko-osan kohtalo on viime aikoina ollut esillä niin päätinpä katsastaa vieläkö on vanha voimissaan... ja olihan se.

"Damn! I'm looking good."

Jo vuosia sitten alkoi ensimmäinen todella merkittävä modi (tai toinen, se ensimmäinen on mikä tahansa porttaus/launcherisofta, jolla vanhan Duken saa ylipäätään toimimaan nykyisissä Windows-vehkeissä...) olla siinä kunnossa, että sitä kehtasi käyttää. Kyseessä on nimittäin "High Resolution Pack" (HRP), joka nimensä mukaisesti nostaa pelin tekstuurien tarkkuuden noin nelinkertaiseksi alkuperäiseen verrattuna. Eikä tässä vielä kaikki! Pelkän tarkkuuden lisäksi nimittäin pelin lähes kaikki muinaiset 2d-spritet on vaihdettu 3d-modeleiksi, OpenGL-tuki asianmukaisine säätömahdollisuuksineen lisätty (peli on niin vanha, ettei silloin edes ollut 3d-kortteja), suora nettipelituki koodattu kylkeen ja johan vanhakin jo nuortuu! Ei se toki mitään nykypelien tasoa ole mutta alkuperäiseen nähden ei uskoisi, että alla on sama moottori kuin vuonna 1996. Suurin osa Duken modeista, kuten tämäkin, toimii muuten "stand alonena" paitsi, että alkuperäisestä pelistä vaaditaan yksi tiedosto, joka onkin sitten group-file ja sisältää grafiikat, äänet ja kentät. Jo pelkkä High Resolution Pack on kokeilemisen mutta lisää on luvassa...

"Gonna rip'em a new one!"


Varsinainen innostukseni aihe on kuitenkin Duke Plus -modi. Muutama päivä sitten imuroin viimeisimmän HRP:n (final release) ja havaitsin, että sen mukaan on laitettu Duke Plus. Pikainen googlaus ja modin kotisivu löytyi. "Ahaa, uusia ominaisuuksia lisätty pelimoottoriin ja mukana on näköjään muutama niitä hyödyntävä kenttä. Kokeillaans." Mainittakoon tässä vaiheessa, että Duke 3D:n lähdekoodi on nykyään julkinen ja tämä on poikinut modeja, joita ei olisi voitu ennen sitä toteuttaa. Tiettyjä engineen koodattuja asioita ei pystynyt mitenkään normaaleilla modaustyökaluilla kiertämään. Nyt voi ja on kierretty. Kun Duke Plus ensimmäisen kerran käynnistyi niin hyvä ettei tuoli lähtenyt alta! Olen aikanaan itse jonkin verran pelin kenttäeditoria käyttänyt joten minulla on aika hyvä tuntuma siihen, mitä sillä pystyy tekemään ja mitä ei. Modiyhteisö on kuitenkin lähdekoodia sorkkimalla tehnyt kerrassaan uskomattomia asioita. Varsinainen pelimoottori on edelleen vain "2,5D" aidon 3d-enginen sijaan mutta ei anneta sen häiritä.

Ensiksi huomio kiinnittyy siihen, että peliin on lisätty yksi episode alkuperäisten neljän (Atomic Edition, muistakaa se) sijaan. Se ei varsinaisesti ole mikään yhtenäinen kokonaisuus, vaan siinä on pari uusia ominaisuuksia esittelevää demokenttää ja muutama itsenäinen yksinpelikenttä. Episodin rakenne on kuitenkin jotain mikä ei myöskään aiemmin ollut mahdollista: nimittäin ensimmäinen kenttä on "hub-leveli", josta pääsee kaikkiin muihin kenttiin ja jonne palataan takaisin kun pelattu kenttä on läpäisty! Sitten niitä maailmoja mullistavia uusia ominaisuuksia. Mainitaan nyt, että Duke Plus käyttää alt_fire -nappia tekemään eri asioita kuin normaali. Katsotaan tuhon työkalut:

1) Dukella on kolme potkua. Normaalin lisäksi juostessa eteenpäin tulee sivupotku (jolla on oma tehomittari) ja taakse juostessa tulee roundhouse. Varsin tehokkaitakin ovat.
2) Laserpistooli. Perusalienin peruslaser. Korvaa potkun mutta quick kick -napilla voi suorittaa kaikki potkut laserin saamisen jälkeenkin. Kaksi tulimoodia: normaali ja ladattava.
3) Alkuperäinen Duken pistooli. Toisen keräämällä saa pyssyt kumpaankin käteen. Voi ampua vain yhdelläkin säästääkseen ammuksiaan. Lippaan voi vaihtaa halutessaan alt_firella.
4) Pumppuhaulikko. Toimii kuten alkuperäinen.
5) Cruizer-haulikko. Kahdeksan ammuksen puoliautomaattihaulikko. Toimii kuten Half-Lifen vastaava. Kuteja voi ladata yksi kerrallaan ja keskeyttää ampumalla jotakuta mulkvistia. Korvaa normaalin haulikon.*
6) Kaksipiippuinen meleehaulikko. Voi kerätä sikapoliisilta. Tulee jommankumman toisen haulikon kylkeen, eli niiden välillä voi vaihtaa (painamalla 3:sta). Ampuu normaalisti täyslaidallisen ja alt_fire on
tempaisu haulikon perällä vihulaista otsalohkoon.
7) Chaingun Cannon. Ei mitään uutta auringon alla.
8) Chaingun Cannon. Korvaa chaingunin*. Tehokkaampi ja isompi ammusvarasto mutta ase kuumenee pitkien sarjojen aikana, jolloin sen pitää antaa jäähtyä. Siististi coolia.
9) MP5. Peruskauraa mutta lippaan voi vaihtaa halutessaan. Korvaa chaingunin.*
10) RPG. Tuttu työkalu kunnon irroitteluun.
11) Heavy RPG. No niin! Tehoa lisätty ja kaksi tulimoodia: normaali ja cluster rocket (useampia vähän pienempiä paukkuja, jotka lentävät noin suurinpiirtein sinnepäin mihin ne ammutaan...). Koska tehoa on
enemmän niin tässä on kahden raketin lipas, jonka jälkeen se pitää ladata. Korvaa RPG:n*
12) Pipe Bomb. Muuten tuttu juttu mutta heittämistä on tuunattu. Voi heittää varsin pitkälle ja tarkasti.
13) Pipe Bomb Mk.II. Alt_fire vaihtaa normaalin ja ajastetun version välillä. Korvaa Pipe Bombin (mutta on käytännössä sama asia)*
14) Shrinker/Expander. Vanha tuttu kutistaja omaa nyt toisen tulimoodin: sillä nimittäin voi käännyttää vihollisen omiaan vastaan! Expander on ennallaan.
15) Gravity Gun. Tuttu Half-Life 2:sta. Toimii samalla tavalla mutta luonnollisesti vähemmillä fysiikoilla... Esineiden paiskominen on ihan hauskaa vähäisemmälläkin pelimoottorilla! Korvaa Expanderin*
16) Devastator. Muuten samaa vanhaa paitsi, että alt_firella voi vaihtaa rakettien tilalle haulit. Toimii vähän niinkuin akimbo-haulikkona sen jälkeen.
17) Trip Bomb. Klassikkokamaa.
18) Moncapsule. Vangitsee vihollisen, jonka jälkeen sen voi noukkia talteen ja päästää irti ruuhkassa. Korvaa Trip Bombin.*
19) Freezethrower. Vakioversio.
20) Enhanced Freezer. Kaksi tulimoodia. Nopea säde ja seinästä kimpoava jääsirpalekranaatti. Korvaa Freezethrowerin*

*) tarkoittaa, että ase on valittavissa Duke Plussan uudessa valikossa (jolle pitää bindata namiska). Uudet versio korvaavat siis vanhat. Kaksipiippuinen haulikko ja alienien laserpistooli ovat poikkeuksia, jotka voi kerätä arsenaaliinsa kaikkien muiden lisäksi.

Asevalikoima on siis periaatteessa kaksinkertaistunut. Osa on toki vain muutettuja versioita vanhoista mutta esimerkiksi Moncapsule (ja yleensäkin se, että vihollisia voi käännyttää omalle puolelleen) on melkoisen innovatiivinen lisäys. Mutta pysykää kanavalla, tässä ei nimittäin todellakaan ole kaikki!

"I came, I saw, I kicked ass!"


Duke Plus ei ole pelkästään uusia aseita ja takapuolien potkimista. Uutta jippoa on nimittäin joka osa-alueella ja jotkut niistä ovat niin vaikuttavia, että se aiemmin mainittu tuoli tosiaan lähtee alta. Suuri osahan näistä on peruskauraa nykyaikaisissa FPS-peleissä, joten leuan tippuminen vaatii vähän alkuperäisen pelin (rajoittuneisuuden) tuntemista. Yksi merkittävimpiä muutoksia on valinnainen "enchanced AI". Kun maisteri-monsterit on kytketty päälle niin tämän jälkeen karkuun juokseminen on entistä vaikeampaa. Ne nimittäin osaavat seurata kauemmaksi kuin lähimmän kulman taakse, osa pakittaa ja ottaa etäisyyttä ampuessaan avoimilla alueilla. Lentovehkeillä lentävät possut kääntyvät pelaajan perään (ja seuraavat) heti kun niitä ampuu eikä sitten kun partioreitti joskus ensi viikolla osuu sinnepäin mistä tuli murkulaa niskaan. Ruuhkaan heitetty Pipe Bomb aiheuttaa hirviöiden hajaantumisen, yleensä toki kappaleiksi ympäri huonetta kun sen pommin teho on mitä on mutta yrittävätpä kuitenkin. Ai niin, eikä pidä unohtaa sitä, että hirviöillä on uusia hyökkäyksiä. Sikapoliisit heittelevät kyynelkaasukranaatteja, liskomiehet sylkevät myrkkykaasua ja alienit ampuvat sähköllä, muutamia mainitakseni. Hirviöt tappelevat viimeinkin myös keskenään, jos saavat osuman omiltaan. Peli on heti kertaluokkaa haasteellisempi kun vastus on älykkäämpää ja tappavampaa. Varsinkin superhaulikolla varustettu kinkkumies tekee ikävästi tuhoa lähietäisyydeltä.

Myöskin graafinen ilme kokee kohennuksen, ei vain HRP:n vaan Duke Plussaan lisättyjen efektien takia. Raketinheitin jättää räjähdysjälkiä seiniin, levittää vihollisen raajat (jotka jäävät lattioita koristamaan) pitkin huonetta ja ne osat lähimaastosta, jotka eivät ole punaista tai mustaa ovat tulessa. Luotiaseiden hylsyt ovat niin ikään 3d-objekteja ja niitä jää lattialle kasoittain tulitaistelun jälkeen. Kaiken kaikkiaan taistelun jälki on nykyään muutakin kuin räjähtävä sprite-myrsky ja pieni punainen läntti lattiassa. Duke myös höpisee aiempaa enemmän. En tiedä mistä uudet läpät on revitty, liekö jollain puhesyntetisaattorilla generoituja, mutta nyt onlineria lentää muulloinkin kun vain vihollisen räjähtäessä ja ne ovat pääosin eri heittoja. Osa on kyllä otettu muualta pelistä, kuten RTS-filesta ja välikuvista mutta esimerkiksi väliotsikon "I came, I saw..." (jonka Duke heittää välillä putsattuaan huoneen vihollisista) on käsittääkseni täysin uusi. Nämä kaikki edellämainitut uudistukset eivät siis vaadi mitään erityisiä Duke Plus -kenttiä vaan toimivat kun modin pistää päälle ja alkaa pelaamaan tutuissa ympäristöissä uusilla aseilla, tehosteilla ja tappavammilla hirviöillä. Mutta siihen liittyen, Duke Plus lisää myös tukun uudistuksia, jotka sallivat tee-se-itse -miehien luoda paljon muutakin.

Kuten mainitsin niin mukana tulee muutama melkoisen vaikuttava kartta, jotka on suunniteltu juuri Duke Plussalle. Duke on ollut hengenheimolaisensa, varjosoturi Lo Wangin, opissa ja osaa nykyään kiivetä tikapuita. Niin ikään näkökyky on parantunut siinä määrin, että vedenpinta ei ole täydellinen näköeste (mutta johtuen sen toteutustavasta, modi ei siis muuta alkuperäisen pelin kenttien vesialueita läpinäkyviksi). Lattiapinnat voivat olla liukkaita, lumisade, vesisade ja sumuefektit löytyvät, työnnettäviä ja pinottavia laatikoita löytyy, lähes kaikkia objekteja (eli ex-spritejä) voi kantaa ja heitellä mikä on varsin hauskaa esimerkiksi räjähtävillä tynnyreillä. Kaikista reunuksista voi tarttua kiinni mikä mahdollistaa kaikennäköisen vuorikiipeilyn. Cola-automaatit toimivat ja energiajuomasta saa energiaa. Ikkunalasit hajoavat kahdella tavalla: luoti ensin rikkoo vähän ja vasta toinen ammus tuhoaa lasin mutta raskaammat esineet kuten raketit ja Duken kengänpohja pamauttavat ne laakista sirpaleiksi. Duke osaa myös pikaisen väistösyöksyn ja wall jumpin. Osa näistäkin toimii alkuperäisillä kentillä, kuten Duken uudet liikkeet ja esineiden heittely mutta tikapuut ja sääefektit pitää luonnollisesti tehdä karttaan valmiiksi. Muista mappereita kiinnostavista ominaisuuksista voisi mainita useampaan kerrokseen pysähtyvät hissit ja uusi tapa toteuttaa läpinäkyvä vesi poikii myös mahdollisuuden tehdä osittain veden alla olevia sektoreita (aiemmin veden ylä- ja alapuoli olivat eri sektoreita) tai esimerkiksi mahdollisuuden muuttaa sektori vedenalaiseksi kesken pelin ja luoda näin tulvaskenaarioita (tuttua Shadow Warriorista).

"What are you waiting for? Christmas?"

Kaikkinensa Duke Plus ja HRP on todennäköisesti lähin vastine Duke Nukem Foreverille, joka ylipäänsä on olemassa. Mikäli mielesi perukoilta vähänkin löytyy kiinnostusta ja tietokoneesi perukoilta originaalin Duken GRP-fileja, niin tämä kannattaa ehdottomasti katsastaa. Itse en ole näinä päivinä kovinkaan suuri FPS-pelien fani koska konsoliohjain ei oikein minun käsissäni taivu sellaiseen ja PC:ni ei pyöritä mitään Half-Life 2:sta uudempaa. Mutta klassinen Duke3D tuli pelattua näiden modien voimalla läpi. Kahdesti.

High Resolution Pack
(pahus, uusi versio tullut)
Duke Plus (vaikka olenkin aika varma, että HRP edelleen sisältää tämän)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti