Arvostelu: Duke Nukem Forever (PS3)

Oi, Duke, katso sinun päiväs' koittaa...

Olen lähes sanaton, monestakin syystä. Peli jonka ensimmäisiä screenshotteja mehustelin jo yläasteen ATK-tunneilla on täällä. Ei tähän kukaan pari vuotta sitten uskonut. Koko pelialan suurin vitsi kuivui kokoon päivämäärällä 10.6.2011. Sanattomaksi vetää se pohdinta, että miten tällainen tekele pitäisi arvioida? Otetaanko huomioon pelin historiallisen kivulias syntyprosessi vai pannaanko kova kovaa vasten ja tuomitaan raa'asti tämän päivän standardeilla? Totuus on tuolla jossain, siinä välissä, jännän äärellä ja haluan uskoa.

Varoituksen sana alkuun: tämä arvio tulee aika vahvojen Duke 3D-fanilasien takaa ja vieläpä henkilöltä, jolla ei ole hirveästi kokemusta tämän päivän FPS-peleistä, koska ne eivät vain yleisesti ottaen ole minusta kauhean kiinnostavia. Minusta kun vain on yksinkertaisesti hauskempaa räimiä berserkkipossuja ja teleporttaavia alieneita seinille kuin pysäyttää terroristeja tai voittaa toista maailmansotaa ties kuinka monetta kertaa. Yritän karsia omien, outojen preferenssieni vaikutusta mahdollisimman paljon. Suomeksi: kieleni on ruskea ja yritän arvata mitä mieltä muut ovat ja kerron asioista sen mukaan.

Via Dolorosa

Duke Nukem Forever julkistettiin alunperin... Ja pässin pallit, en ala kertaamaan pelin kehityskaarta koska sen joko kaikki tietävät tai, jos eivät, voivat lukea noin maailman jokaiselta pelisivustolta ja Wikipediasta.

Peliä siis kehitettiin pitkään. Ei tosin yhtäjaksoisesti. Monen nousun ja laskun jälkeen Gearbox osti oikeudet julkaista Duke Nukem Forever sekä Duken "tavaramerkin" noin kokonaisuudessaan. Peli runnottiin julkaisukuntoon ja pistettiin pihalle potkimaan perseitä. Ja nyt se on täällä kaiken kansan pelattavana. Pelin poikkeuksellisten kehitysvaiheiden seurauksena se on sekoitus uutta ja vanhaa. Duken fanit, kuten minä, toivoivatkin jotain tällaista. Se, onko sekoitus sitten lopulta paras mahdollinen, onkin toinen asia... Oli hyvinkin odotettavissa, että peli ei ole graafisesti, tai muutenkaan, ihan viimeisintä huutoa. Itse asiassa, moottori on aika vanha ja pelin yksinpeliosio oli jotensakin valmis jo kaksi vuotta sitten. Itse olen aika suvaitsevainen pelien alla pyörivää tekniikkaa kohtaan. Megagrafiikat toki ovat kiva lisä mutta eivät sinänsä välttämättömyys (ja koska olen konsolipeelo niin enhän minä ole hyvää grafiikkaa ikinä nähnytkään...). Niin ikään pelattavuudelta oli odotettavissa jossain määrin yksinkertaista, 90-luvun meininkiä.

Call of Duke: Ancient Warfare

Duke Nukem Forever on siis FPS-peli. Täten se periaatteessa kilpailee suoraan Call of Dutyjen, Bioshockien ja muiden sellaisten tekeleiden kanssa, jotka ovat suositumpia kuin pesän ainoa kuningatarmehiläinen. Käytännössä se on ajastaan jäljessä oleva fanituote, joka myy historiallaan ja nimellään mutta ei pysty haastamaan tämän hetken kovimpia hittejä... ainakaan pelillisillä ansioillaan. Perinteiseen tapaan kerrotaan huonot uutiset ensin. Duke ei ole se kaiken muuttava messiaspeli, jollaiseksi sen on varmasti moni päissään kuvitellut. Jokunen ehkä selvinpäinkin.

Kyse on siis pelistä, jossa hahmoja ei juuri syvennetä ja juoni on tyyliä: "avaruusmöröt tulee, tapa ne". Toisaalta, se riitti vuonna 1996 ja mielestäni se riittää edelleen. Tietyissä asioissa peli on jopa ottanut takapakkia "vanhan koulun" FPS-peleihin nähden. Enää ei kanneta tuttua kymmenen aseen arsenaalia satoine ammuksineen vaan kantoon mahtuu vain kaksi tussaria ja niihin kourallinen ammuksia. Jotkut puhuvat konsolirajoituksista, minä sanon että turpa kiinni. Tietoinen valinta se on ja mielestäni aika huono sellainen. Kenttäsuunnittelu on myös nykyaikaistettu, voisi sanoa myös: virtaviivaistettu. Poissa ovat 90-luvun sokkelot ja tilalla on tiukka ränni. Tämä oli odotettavissa eikä mielestäni niin iso asia kuin jotkut muut sen kokevat. Eipähän tarvitse etsiä tuntikaupalla, siinä vaiheessa varsin aution, kentän syövereistä sitä hukattua avainta tai kulkureitin avaavaa nappia. Toisaalta, eipä myöskään tarvitse etsiä piilotettuja salapaikkoja koska ensinnäkin, niitä ei juuri ole koska, toiseksi, EGO-mittari (elinvoima tässä pelissä) palautuu itsestään joten medikittejä ei ole ja kolmanneksi, aseita ja ammuksiakaan ei juuri saa mukaan vaikka niitä silloin tällöin löytääkin. Tämä käy kieltämättä vähän nyppimään ainakin minua. Jonkin verran kritiikkiä on myös irronnut pelin sisältämistä tasoloikkaosuuksista. Milloin hypitään jossain kilometrin korkeudessa ja milloin alla on sähkövirralla terästettyä lammikkoa. Enpä tiedä sitten ovatko kaikki nykyarvostelijat täysin kädettömiä pelaajia. Minusta mikään noista ei tuntunut mitenkään hirvittävän hankalalta.

Pyssyt ja palikat

Sitten ne hyvät uutiset: Duken uusi tuleminen on ihan viihdyttävä ja hyvä peli. Itse FPS-vammaisena en oikein omaa kosketuspintaa tämän päivän kovimpiin nimikkeisiin, joten se kieltämättä vaikuttanee jonkin verran. Peli yksinkertaisesti tuntuu tuoreelta. Sen verran uskaltaisin kuitenkin otaksua, että harva peli pitää sisällään aseita jotka jäädyttävät tai kutistavat vihollisia pirstomista tai tallomista varten. Monessako pelissä seikkaillaan kutistettuna räjäyttäen miniatyyrivihollisia pitkin keittiön hyllyjä varoen samalla niitä mörköjä, jotka ovat edelleen, jättimäisissä, normaaleissa mitoissaan? Asevalikoima on pääosin tuttu Duke 3D:stä ja se toimii edelleen. Lisänä on sitten se lähes pakollinen railgun, eli futuristinen sniper-kivääri ja muutama malli muukalaisten tylsähköjä laserpiipittimiä. Apuvälineistä löytyy sitten niin ikään tutut pimeänäkörillit ja steroidit, jotka lisäävät hetkellisesti voimaa ja nopeutta mutta eivät tee hyvää terveydelle (douppi-bodybuilderit huomio!). Uutena "innovaationa" Duke voi myös kulauttaa rehellisen tölkin mallasjuomaa kurkustaan. Tuloksena on hyvinkin suomalaiseen vetoavat "voittamattomuuskännit". Kaljan voimalla olet vain yksinkertaisesti kovempi jätkä. Mikään ei satu ja jos Chuck Norris ja Jumala tulisivat vastaan niin olisivat hiljaa ja toivoisivat, että Duke ei huomaa heitä.

Näillä eväillä sitten periaatteessa paahdetaan kenttiä eteenpäin ja ammutaan varsin tekoälyttömiä vihollisia. Teoriassa... Pelissä on nimittäin jopa jonkin verran vaihtelua. Okei, mikään ei ehkä kutistettuna seikkailtavia osuuksia lukuunottamatta ole mitään ennennäkemätöntä. Välillä ajetaan autolla pitkin aavikkoa ja toisinaan istutaan muutama minuutti konetykin ohjaksissa räiskimässä ennalta määrättyä määrää vihollisia. Ajoneuvo-osuudet eivät myöskään olleet hirmuinen yllätys ja itse pelkäsin niiden olevan turhauttavaa "joka kalliolla on raketinheitinsälli joka tappaa sut yhestä" -settiä. Onneksi näin ei ollut ja osuudet olivatkin melko helppoja ja ihan hauskojakin. Pulmakohdat ovatkin sitten jotain mitä ei nykyisissä, "realistissa", räiskyttelyissä juuri näy. Alkuperäisen Duke 3D:n "arvaa nappiyhdistelmä" -virityksistä on onneksi tultu eteenpäin. Puzzlet olivat mielestäni ihan mukavaa vaihtelua. Ei niitä montaa ollut ja aika simppeleitäkin olivat loppujen lopuksi (tosin olen kyllä lukenut interneteistä päinvastaisiakin väitteitä, ehkä minä olen vain niin fiksu).

Duken mahtava bootsi on periaatteessa poistettu mutta lähitaistelussa voi aina tempaista aseenperällä possupoliisia kärsään. Tämä kannattaa muistaa sillä isku on varsin tehokas ja säästää usein kortilla olevia ammuksia. Sikakytiltä irtoaa myös usein putkipommeja, joilla on nykyään oma pikanäppäimensä, joten niitä kannattaa yleensä viljellä kohtuullisen estottomasti isoihin laumoihin. Uutuutena on myös teloitusliike, jonka voi tehdä henkihievereissään lyhistyneeseen vihulaiseen. Tuloksena joko mainittu mahtijalka tai alakoukku joka levittää mörököllin pitkin maakuntaa ja palauttaa EGO-mittarin täyteen.

Tosimies ajattelee EGOlogisesti

Duke on aikaansa jäljessä oleva reliikki, joka yrittää pysyä ajan hermolla mutta ei juuri muuksi muutu. Tietyllä tapaa tuntuu että uusista ja vanhoista vaikutteista on otettu molemmista huonot puolet ja karsittu hyvät. Mikä on siis lopputulos? Peli jossa kentät ovat nykytyyliin suoraa putkea, sisältävät scriptattuja tapahtumia ja hyvin rajattu aseiden kantokyky. Vanhan koulun peleistä mukaan on otettu tyhmät viholliset, olematon juoni ja äkkikuolemia aiheuttavat tasoloikkakohtaukset. Alkuperäisestä Dukesta on oikeastaan jäljellä vain suhteellisen munakkaat aseet, typerät mutta silti äijät läpät ja tissit...

...yllättävää kyllä se silti riittää minulle pelistä nauttimiseen. Jotkut sanovat, että ronski mukahuumori menee paikoin mauttomuuksiin (Hive-kentät) mutta jos nyt otetaan vähän perspektiiviä, niin ei siinä oikeastaan ole mitään mitä ei olisi nähty jo Duke 3D:ssä. Tai Alien-elokuvissa. Duken läppäarseenali on vaikuttava ja monin paikoin kaikessa tyhmyydessään aidosti ihan hauskakin. Hilpeänä uudistuksena EGO-mittariaan voi kasvattaa äijäilemällä pelimaailmassa. Niin punttien nostelu kuin pornosurffailu toimiston tietokoneilla nostavat itsetuntoa, lukemattomista muista aktiviteeteista puhumattakaan. Yhteenvetona sanoisin että, pelin hauskat ja viihdyttävät puolet ajavat muutamien hölmöjen ratkaisujen ja vanhahtavan tekniikan ohi, jättäen pelin selkeästi plussan puolelle.

Isoimmat miinukset tulevat, taas vaihteeksi, silti sieltä mikrotukiosastolta. Latausajat ovat luokkaa puoli minuuttia ja sitä latausruutua saa tuijottaa usein. Osin sen takia, että peli on kohtuullisen haastava moniin muihin nykypäivän tuotoksiin verrattuna. Ja toisaalta siksi, että osa kentistä sisältää suorastaan mielivaltaisen lyhyitä osioita (esim. Duke Burgerin ensimmäinen osio kestää noin minuutin jos tietää mihin pitää mennä. Eikä siinä ole edes vihollisia). PC-versio kuuluu "yllättäen" olevan paras. Tehokoneella peli näyttää hyvältä ja lataa nopeasti. Konsoleilla XO-versio kuuluu olevan tearingeineen ja tekstuurien latausongelmineen suorastaan katastrofaalinen ja PS3 sijoittuu siihen välimaastoon. En sitten tiedä, mitä olen Youtubesta katsellut niin aika samalta nuo konsoliversiot näyttävät. Ehkä "boximiehet" ovat tottuneet parempaan laatuun kun taas meille "pleikkapeeloille" riittää vähempikin Toinen iso miinus on se mainittu kahden aseen kantoraja. Ei vaan tunnu kovin Dukemaiselta kun jotkut survival-horrorien päähahmot saavat mukaansa moninkertaisen asevalikoiman.

Koska pelin kehitystarina, ja peli itsessäänkin, on hieman poikkeuksellinen niin näen reiluksi antaa arvosanankin poikkeuksellisesti:

Duke Vision ja Beer aktivoituna (oma arvio): ****

"koklasin kaverilla ja menin himaa pelaa CS 1.6"
(perinteitä kunnioittava mutta objektiivinen): ***

Perus nettijourno (yleinen mielipide): **

Modern Warfare Player (nyky-FPS:ien suurkuluttaja): *

Aika, tila ja olut loppuu vaikka sanottavaa olisi vielä lyhyen kirjan verran (jota ollaan itse asiassa käsittääkseni tekemässä). Mikäli tarvetta tulee niin palataan astialle.