Choose Your Destiny! - Mätkintäpelien hahmoista

Varoitus: Tämä teksti sisältää täysin joutavaa löpinää sekä mahdollisesti sekavaa genrekohtaista jargonia. Street Fighter -pelisarjan hahmojen tunteminen helpottaa myös paljon lukemista.

Olen siis mätkintäpelien suurkuluttaja. Hyllystä löytyy genren edustajia enemmän kuin mihin elinaikanani ehdin edes paneutua (jos siis haluaa osata muutakin kuin ihan perusasiat). Satunnaisista, omistamisen arvoisista "harvinaisuuksista", jotka eivät syystä tai kahdesta ole ikinä virallisesti Eurooppaan rantautuneet, löytyy niistäkin sitten vähemmän lailliset versiot. En ole ikinä sulattanut sitä, että täysin päteviä pelejä jää julkaisematta kädettömien vastuuhenkilöiden takia. Tämäkin olisi vältetty, jos konsolipelit eivät alunperinkään olisi olleet aluelukittuja... mutta ei tästä sen enempää nyt.

Fighter's History

Olen varmaan maininnutkin, että oma mätkintäpelihistoriani juontaa juurensa SNESin Street Fighter 2:sta. Tarkemmin Super SF2, se oli ensimmäinen omistamani sarjan peli. Mätkintäpelien perusidea nyt vaan iskee meikäläiseen: tappelet pari erää kaveria vastaan ja lopulta parempi taistelija seisoo viimeisenä pystyssä. Pelaajat ovat myös aina samalla viivalla, ainakin mitä pelin mekaniikkoihin tulee. Kenelläkään ei ole suojanaan kuukausikaupalla "kasvatettua" hahmoa, jota vasta pelinsä aloittanut ei voisi omalla hahmollaan voittaa. Kuukausia peliä pelannut on kuitenkin pelitaitojensa puolesta todennäköisesti vahvoilla mutta tämä ei ollut nyt varsinainen idea tässä. Vertaan tässä siis nykyisen nettiajan peleihin, joissa peliä pitkään pelanneet saavat pelin puolesta jonkunlaista etua kun hahmosta kehittyy vahvempi tai se saa parempia aseita tai muuta sellaista. Mätkinnöissäkin toki eri hahmoilla on paljonkin eroa ja hahmovalinta voi joissain peleissä vaikuttaa melko paljonkin mutta hahmovalikko on kuitenkin molemmille pelaajille alusta asti sama (ei nyt tartuta joidenkin pelien tapaan pakottaa pelaaja unlockkaamaan osa hahmoista...) Mikään ei estä pelaamasta vaikka samalla hahmolla kuin vastustaja ja näin ollen lopputulos on siinä tapauksessa täysin pelaajasta kiinni.

En ole vieläkään päässyt varsinaiseen aiheeseeni siitä, että mitä siellä hahmovalikossa sitten tehdään? Nyt kun minulla on kohtuullisen monta vuotta kokemusta genren eri tuotoksista niin aloin pohtimaan omia hahmovalintojani. Jos on ikinä mitään mättöä pelannut niin varmasti omaa jonkun suosikkihahmon tai pari. Miten pelaaja päätyy johonkin hahmoon mätkintäpelissä? Vaikuttaako hahmon visuaalinen design ja kuinka paljon? Entäs pelimekaniikka, johon kytkeytyy, miten sen sanoisi... hahmon käytön vaikeus (jotkut hahmot vaan ovat nakkisormistojen kannalta helpompia kuin toiset) sekä hahmon työkalut ja temput varsinaisessa pelissä?

Option Select...?

Omia valintojani tarkastellessani havaitsin jossain vaiheessa, että esimerkiksi Street Fighter -sarjan peleissä olen päätynyt eri osissa varsin erilaisiin hahmoihin. Pelivuosien kartuttama kokemus ja (toivottavasti) teknisten taitojen lisääntyminen on vaikuttanut valintoihini. Pikkupoikana kun kavereiden ja pikkuveljen kanssa vähän Super SF2:sta pelailtiin, eikä osattu juuri mitään, niin tuli usein valittua Ken/Ryu -linjan perushahmo. Liikkeet olivat suhteellisen helppoja ja hahmo ampui hei tulipalloja käsistään mihin läheskään kaikki eivät pystyneet! Tämä tuntui todella suurelta edulta silloin (ja loppujen lopuksi se onkin sitä ko. sarjan peleissä vielä todella korkeallakin tasolla pelatessa mutta eri tavoin kuin mitä silloin pystyi edes käsittämään). Niin sanotuista charge-hahmoista pysyttelin silloin kaukana. Se että liikettä joutuu valmistelemaan ja samalla rajoittaa omaa liikkumista tuntui typerältä ja vaikealta silloin.

Super SF2 ei ollut kuitenkaan ensimmäinen mätkintä, jota voin sanoa varsinaisesti pelaavani. Se oli semmoista hauskaa pikkupoikien casual-pelailua. Syvempi ymmärrys mätkintäpeleihin antoi odottaa itseään ja Internetin kehittymisen myötä löysin suomalaisen mätkintäpeliyhteisön, jossa tappelupelejä hakattiin niin sanotusti tosissaan. Netissä keskustelevat nimimerkit olivat oikeita ihmisiä, jotka tapasivat tosielämässäkin ja vetivät toisiaan turpaan (pelissä). Uskaltauduin mukaan mutta tämä tapahtui aika tarkalleen vasta vuoden 2004 paikkeilla, jolloin pelasin ykköspelinä Virtua Fighteria. Tätä nykyä VF on erinäisistä syistä jäänyt paitsioon enkä oikeastaan halua edes puhua siitä tässä, koska se erilaisuutensa takia sotkisi hienon Street Fighter -hahmovalintaperustevertailuni.

Welcome to the World of Street Fighter 3

Jossain vaiheessa VF:n rinnalle tuli kuitenkin Street Fighter 3: 3rd Strike (3S), jota aloin pelaamaan kun avaruusteknologian voimin se saatiin täällä Pohjolassakin pelattavaksi (suomeksi: peli oli olemassa PS2:lle mutta sitä ei ole koskaan julkaistu Euroopassa -> siispä modaus + warez). Peli oli tuossa vaiheessa jo vanha, julkaistu kolikkopelinä 1999, mutta edelleen maailmalla suosittu turnauspeli. Olihan se kuitenkin joka tapauksessa uusin versio Street Fighter -sarjasta. Kun peliä pääsi pelaamaan niin muistot Street Fighterin maailmasta palasivat mieleen ja kipinä 2d-mättöihin iski uudelleen. Koska SF-kokemukseni oli varsin alhaisella tasolla, aluksi tuli päädyttyä tuttuun ja turvalliseen Keniin. Tulipalloja ja liekkinyrkkejä, hell yeah!

Tuossa vaiheessa ymmärrys mätkintäpelien vakavammasta pelaamisesta oli jo sillä tasolla, että pelistä tajusi jotain ja varsinkin halusi oppia lisää. Sen sijaan, että olisi täysin tyytyväisenä omistanut naapurin Kallea sillä iänikuisella Kenillä hamaan historiaan niin katse alkoi kääntyä hahmovalikon muihinkin asukkeihin. "Mahtaisiko painija-Alex olla hauska pelata? Olisiko kalsarisankari-Urien ja sen seinän luova superliike kuitenkin kokeilemisen arvoinen?" Ken on pelin parhaita hahmoja mutta sen gameplay on aika suoraviivainen ja loppujen lopuksi tylsä. 3S on sekin viime vuosina vähän jäänyt mutta sitä tulee toisinaan edelleen pelattua. Ykköshahmona voisin pitää Urienia. Se on pelin teknisesti hankalimpia hahmoja, enkä ole koskaan oikeastaan oppinut edes kohtuulliseksi sillä. Potentiaali kuitenkin on olemassa ja tietty tekninen vaativuus tekee pelaamisesta hauskaa vaikka välillä (=melkein aina) mokaisikin asioita. Ihan loppuaikoina aloin myös pelaamaan Makotolla, joka on hankalahko pelata mutta hahmo miellyttää liikelistansa ja gameplayn ansioista. Makotolla ei ole projektiilia ja kunnon combot vaativat lähietäisyydelle hankkiutumista ja siitä pitäisi sitten leipoa "ei ihan helpolla" kovat damaget. Minulla on jonkinlainen fetissi hankaliin hahmoihin (tikkujeesukset ovat sitten hiljaa...) ja myös Yunia tuli jonkun verran kokeiltua. Ei siitä paljon mitään tullut mutta mielenkiintoinen pelattava se on silti. Perinteisen shoto-linjan vaihtopenkiltä kehään hyppäsi Akuma. Toki Keniäkin tulee toisinaan käytettyä mutta Akuma tuntuu hauskemmalta pelata kun on demon flipia, supereita joka lähtöön ja tulipalloja koko suvulle.

Street Fighter 2... Revisited!

Tähän väliin aikajanaa sijoittuu sitten nimihirviö Super Street Fighter 2 Turbo - HD Remix, jatkossa HDR. Kyseessä on viimeisin (viimeinen?) päivitysversio Super Turbosta ja se julkaistiin niinkin hiljattain kuin syksyllä 2008. Grafiikka on piirretty uudelleen nykyisille HD-telkkareille mutta sitäkin merkittävämmin peliä on muuteltu myös muilta osin. Hahmoilla on uusia liikkeitä, vanhojen ominaisuuksia muuteltu ja sen sellaista. Tätä tuli pelattua hetken välipalana muiden mättöjen välissä. En kuitenkaan palannut lapsuuteni Ken-tykitykseen vaan mielenkiintoisesti päädyin pelaamaan pääasiassa Hondalla ja Bisonilla. Molemmat ovat charge-hahmoja ja omaavat pieniä ongelmia hyviä projektiili-hahmoja vastaan. Otin siis täysin päinvastaisen lähestymistavan peliin kuin mitä muinoin. HDR:ssä on kyllä kieltämättä monilla hahmoilla alkuperäistä Super Turboa paremmat työkalut selvitä ennen niin tehokkaiden projektiilien ohi mutta kuitenkin. Bisonilla on lähietäisyydeltä tehoa vaikka muille jakaa ja se saa heiton läpi todella helposti. Honda vaatii vähän työskentelyä iholle pääsemiseksi mutta jos vastuksen saa kulmaan niin Honda on vahvoilla. Ei tätä varsinaisesti tule kauheasti pelattua mutta noilla hahmoilla tuli pyörittyä hetken netissäkin ottamassa turpaan.

Fight for the Future

Nyt ollaan päästy sitten Street Fighter 4:een asti. Tarkemmin sanottuna sen Super-versioon. Pitäisin tätä tämänhetkisenä ykköspelinäni. Alkuperäinen SF4 julkaistiin kevättalvella 2009. Etukäteen olin kiinnostunut täysin uudesta hahmosta C. Viperista. Neitokainen osoittautui kuitenkin teknisesti varsin haastavaksi pelattavaksi, joten haaveeksi jäi. Hetkeksi tyydyin perinteiseen Ryuhun mutta tosiaan vain hetkeksi, puhutaan noin puolesta päivästä. Erehdyin katsomaan, niin ikään sarjassa ensiesiintymisensä tekevän, Abelin liikelistaa ja ukko tuntui hauskalta pelata. Löytyy command throw (jossa on kaiken päälle varsin vekkuleita ominaisuuksia), kierimisliike joka suojaa iskuilta sekä suhteellisen helposti combotettava (ja aina täyden vaurion tekevä) ultra. Oma projektiili puuttuu mutta keinoja niiden ohittamiseen on kyllä. Combot eivät myöskään ole liian vaikeita vaikka minun taitotasollani pidän niitä silti suhteellisen haastavina. Joku toinen tekee ne varmasti isommalla onnistumisprosentilla. SF4 pelasin, enempi vähempi, sen vuoden verran pääasiassa Abelilla ja Ryulla. Vähän ennen Super-version julkaisua innostuin jotenkin Balrogista ja potkurajoittenen nyrkkeilijä pääsi joukon jatkoksi.

Super SF4 toi mukanaan Alpha-sarjasta tutun Codyn hahmovalikoimaani. Tuntuu hauskalta pelata se mies. Codyllakin on vekkuleita ominaisuuksia osassa liikkeitä (Zonk ja kivi) ja oma alamekaaniikkansa (veitsi). Hahmokavalkadista putosi perus-Reiska eli Ryu pois lähestulkoon kokonaan... tosin tilalle tuli Akuma. Ei meikäläinen pääse kokonaan shotoista eroon näemmä. Aina kun jonkun käyttämisen lopettaa niin tilalle tulee jotain korvaavia. Superin ranked-matseissa olen pelannut pääasiassa Balrogia, Abelia ja Codya (tässä järjestyksessä). Shoto-seikkailut ovat jääneet vähemmälle. Melkein nolliin, ellen väärin muista. On sitä kai jokunen matsi käyty Ryulla ja Akumalla turpaan ottamassa.

K.O.

Semmoista tajunnanvirtaa tällä erää. Tämä teksti tuskin palvelee ketään muuta kuin minua. Ehkä joku muukin pitää asiaa pohtimisen arvoisena, ehkä ei. Tuli vain joskus mieleeni, että on suhteellisen mielenkiintoista miten eri peleissä päätyy pelaamaan erilaisia hahmoja vaikka ne (pelit) jakaisivatkin keskenään hyvin samantuntuisia, jopa samoja, hahmoja pelimekaniikkoineen. Toki eri peleissä on eri mekaniikat noin yleensäkin, joten suora vertailu on mahdotonta. 3S:n Ryu on eri hahmo eri kikkoineen kuin SSF4 -tai Alpha3-Ryu. Alunperin lähtöajatus syntyi kun tajusin pelaavani HDR:ssa kahta charge-hahmoa, joita en alunperin pikkupoikana oikein viitsinyt edes miettiä. En oikein edelleenkään tiedä mikä hahmon mekaniikoissa on "se juttu", minulle tai kenellekään muullekaan. Jotkut vaan tuntuvat hyviltä sormenpäissä ja on pitkälti perskohtaista mitkä hahmot sitten tuntuvat omimmilta. Hahmon ulkoinen design noin muuten vaikuttaa varmasti myös. Jotkut vaan näyttävät omaan silmään tylsiltä ja/tai typeriltä. Minulle tällaisia hahmoja SF-sarjassa ovat esimerkiksi Vega ja tulokas El Fuerte. Hahmodesign ei vaan iske joten ei jaksa paneutua vaikka hahmo olisi maailman helpoin ja tehokkain autowin-valinta.

Koska teksti on alunperinkin turhaa ja epäselvää jauhantaa ja alkaa lähestyä mitoiltaan kriittistä massaa niin päätän lähetyksen tältä erää tähän.