Koska blogissani on oikeastaan kaksi tapaa arvostella pelejä (arvostelut ja Retrorillit-sarja) niin tuli mieleeni kirjoittaa lyhyt mölinä siitä, että mitä minä käsitän peleistä puhuttaessa "retrona".
Tästä on toisinaan väännetty kättä, joskin pääasiassa kevyesti ja hyväntahtoisesti (siksi kun asiaa ei nyt nähdä hirmuisen vakavana flame war -aiheena), ympäri keskustelupalstojen. Yleistä konsensusta ei oikeastaan kuitenkaan ole. Yksi tapa on rajata julkaisuvuoden mukaan tietyn ikäiset pelit retroksi. Tässä tulee sitten vastaan sellaisia ongelmia kuin, että mikä se vuosimäärä tarkalleen ottaen olisi? Selviäkin tapauksia toki on. Kymmenen vuotta vanha peli on jo aika varmasti retroa monenkin mielestä mutta entäs viisi vuotta vanha?
Konsolipeleissä olen päätynyt aika lailla helppoon rajanvetoon: jos kaupan hyllyltä ei löydy uutena pelejä konsolille niin silloin se konsoli on kaikkine peleineen retroa. Divarit ja keräilijät nyt erikseen, voihan sitä löytyä vaikka NES-pelejä muoveissa mutta ymmärtänette varmaan. Tämä on se syy miksi minä en laske PS2:n pelejä vielä retroksi. Konsoli ja pelit myyvät edelleen jonkin verran.
PC-puoli on kaikkinensa minulle nykyään tuntemattomampi. Tietokoneeni on vanha ja raihnainen (kuten käyttäjänsäkin) enkä ole oikein ajan tasalla mitä nykykoneet ovat syöneet, mitkä osat ovat hyviä ja mitä pelit vaativat. Leikkisästi voisin sanoa, että jos peli vaatii vanhemman version käyttöjärjestelmästä kuin mitä peruskonepaketin mukana tulee, niin silloin se on retroa. Jos se vaatii DOSBoxin niin silloin se ainakin on... Yleistä määritelmää on PC-peleistä kuitenkin vähän vaikea sanoa, varsinkin kun en tunne nykytilannetta kovinkaan hyvin, sekä komponentti että softapuoli on aika lailla hepreaa. Minulle itselleni tilanne on silti helppo, jos peli pyörii omalla koneellani (joka on aika iso edellytys sille, että voisin ylipäänsä arvostella sen...) niin silloin se on hyvinkin suurella todennäköisyydellä "wanha" ja retroa...
...silti saatan arvostella jonkin vanhan (PC-) pelin ihan normaalissa arvostelussa... ota tästä nyt sitten selvää. Tosin sille saattaa olla ihan hyviäkin perusteita. Esimerkiksi vanhakantaiset PC:n seikkailupelit, niin kutsutut point-and-clickit, ovat tätä nykyä aika kuollut genre. Jos uusia edustajia ei ole niin silloin vähän vanhempikin tuotos on täysin kilpailukykyistä kamaa (ja tällä EI pyritä implementoimaan päihinne ajatusta, että uusi olisi yleensäkään aina ja vääjäämättä parempaa kuin vanha). Varsin hyvä esimerkki on LucasArtsin Monkey Island -sarjan osat yksi ja kaksi. Alkuperäiset PC-pelit ovat vanhempia kuin Suomen vanhin pelilehti (Monkey Island 2 arvosteltiin lehden ensimmäisessä numerossa) ja aivan satavarmasti retroa. Mutta pelit ovat saaneet "uusintajulkaisun" nykypäivän tehokonsoleilla (ja PC:llä...) ja ainoat erot ovat mahdollisuus käyttää uudelleen piirrettyä grafiikkaa, ääninäyttelyä ja peleihin rakennettua vihjesysteemiä (joka kertoo ES-jonneille mitä pitää seuraavaksi tehdä). Ovatko ne sitten retroa? Itse pelit ovat aivan samaa tavaraa kuin 15 tai jotain vuotta sitten. Koska kyseiset "uusintajulkaisut" ovat yhtäältä vanhoja retrotekeleitä että toisaalta periaatteessa "uusia" pelejä niin yleinen mielipide taitaa olla, että ne ovat samalla viivalla nykypelien kanssa. Eikä se välttämättä ole lainkaan huono asia, koska aivan loistavia pelejä ne ovatkin. Ja, kuten mainittu, edustavat genreä joka ei ole saanut uusia edustajia vuosikausiin. Minä näen nämä esimerkin Monkey Islandit kuitenkin pääasiassa retropeleinä, koska olen vanha ja olen pelannut alkuperäiset versiot joskus kivikaudella.
Aihe ei kuitenkaan ole onneksi haudanvakava ja sallin itselleni ja muille poikkeuksia itse määräämistäni säännöistä. Oikeastaan arvosteluissani vedän rajan aika tarkalleen siten, että jos peli on mielestäni hyvinkin pelaamisen arvoinen ja viihdyttävä vielä nykypäivänäkin niin se saa arvostelun. Mikäli tarkoitus on vain verestää muistoja, hyviä tai huonoja, niin silloin se menee Retrorillit-sarjaan. Saatan siis vähän poiketa omista määritelmistäni. Tämä koskee pääasiassa PC-pelejä. Esimerkiksi (heitän hatusta... tai sitten en) Jedi Knight: Jedi Academy voisi saada normaalin arvostelun ja alkuperäinen Doom olisi sitten retroa. Tarkemmin ajatellen konsolipeleissäkin on omat ongelmansa. Metal Gear Solid (PS1) olisi Retrorillit-sarjaa, koska se on vanha ja ihan kuraa (enkä halua haukkua sitä liikaa kun kumminki tykkäsin jonkin verran), kun taas Castlevania: Symphony of the Night (PS1 edelleen) olisi arvostelun arvoinen, koska se on iha vitu hyvä. Eli todennäköisesti sotken pelejä eri "arvostelukategorioihin" jatkossakin juuri niin kuin haluan.
Ainoat vääjämättömät päätelmät:
Koneelle ei julkaista uusia pelejä -> Kone ja sen pelit ovat retroa.
Kone on PC -> Voi Eesaun jalat... AARGH!
Olipas taas hienot ja hyödylliset pohdinnat...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pc. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pc. Näytä kaikki tekstit
tiistai 2. marraskuuta 2010
maanantai 13. syyskuuta 2010
Merirosvotarina
Puhutaanpa rikollisuudesta. Tarkemmin sanottuna kaikille maailman tietokoneen käyttäjille tutusta piratismista. Nykyisestä Internet-sukupolvesta ei varmastikaan löydy montaakaan, joka ei olisi tähän jossain vaiheessa sortunut. Internet on tulvillaan tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia, jonka vähänkin tottunut käyttäjä löytää kyllä ilmaiseksi. Pelien, elokuvien ja musiikin varastaminen on niin helppoa ja yleistä, että sitä ei moni varsinaisesti edes miellä rikolliseksi toiminnaksi.
Itse olen käyttänyt tietokoneita yli 20 vuotta. Kyllä, olen nähnyt ensimmäisen läppärin silloin kun edes kaikissa pöytäkoneissa ei ollut värinäyttöjä (eikä niitä koneitakaan ollut kotioloissa oikeastaan lainkaan). Omaan siis suhteellisen pitkän kokemuksen tietokoneiden parissa. Siltikin muistan vielä kun ala-asteikäisenä (tämä osuu tuonne 90-luvun taitteeseen) koti-PC:t alkoivat olla todellisuutta ja kaveripiirissä pelejä vaihdeltiin tuomalla kasa diskettejä kouluun. Minulle valkeni vasta jonkun ajan päästä, että pelien kopioiminen on laitonta. Ei se tullut pienen pojan mieleenkään ennen kuin Pelit-lehti sen minulle kertoi.
Verkkokalastusta merirosvojen malliin.
Kaukana ovat kuitenkin ne ajat, jolloin kopioiminen vaati jopa jonkin verran työtä. Piti odottaa, että joku kaveri saa uuden pelin/musiikkialbumin ja sitten eikun kopioimaan. Peleissä oli tuolloin monenlaisia jännittäviä kopiosuojauksia. Peli saattoi kysyä tiettyä sanaa ohjekirjan sivulta ennen käynnistymistään tai mukana oli jonkilainen koodiavain (esimerkiksi sellaisia pyöriteltäviä pahvikiekko-virityksiä), jota tarvitsi käynnistääkseen pelin. Näitä sitten kierrettiin esimerkiksi pistämällä isukki ottamaan ohjekirjan sivuista valokopiot työnantajan piikkiin. Ei ollut kauhean innoissaan esimerkiksi erään lentosimulaattorin 300-sivuisesta "läpyskästä"...
Tänä päivänä kaikki löytyy netistä. Ja harvassa ovat sellaiset kotitaloudet, joissa ei Internet-yhteyttä ole (vähän yleistäen, ei nyt puututa niihin mummoihin, jotka ovat jo jokusen vuoden ihmetelleet kun telkkarista ei saa kanavia näkymään... yksi päivä vaan loppui lähetykset...). Joitain aikoja sitten Internet oli täynnä piraattisivustoja, joista oli suoraan ladattavissa uusimmat pelit. Tämä oli sitä aikaa kun pelit vielä pääasiassa mahtuivat yhdelle CD:lle. Ongelma tässä oli, piraattien kannalta siis, se että varastetun materiaalin piti sijaita jossain palvelimella. Tämä tietysti helpotti viranomaisten työtä, koska tavara tavallaan oli fyysisesti jossain tietyssä paikassa. Niin fyysisesti kuin magneettisesti tallennetut nollat ja ykköset nyt voivat olla. Tämän johdosta piraattisivuja suljettiin samaan tahtiin kuin uusia syntyi.
Se kuuluisa herne, joka meni Lars Ulrichin nenään.
Joku nerokas keksi jossain historian vaiheessa uuden tavan jakaa tavaraansa. Monet muistanevat Napsterin. En ole varma oliko kyseessä lajinsa ensimmäinen ohjelma mutta kärkijoukoissa kuitenkin. Kyseessähän oli siis musiikkitiedostojen jakoon keskittyvä, niin sanottu peer-to-peer -sovellus. Sen sijaan että tiedostot olisivat sijainneet jollain yhdellä palvelimella niin p2p-mallissa kopioitava materiaali tuli muilta käyttäjiltä. Tarvittiin ainoastaan välityspalvelin (eli esimerkiksi se Napster), joka kertoi käyttäjille mitä muilla on ja ohjasi tiedostojen siirtoa käyttäjien välillä. Itse "piraattipalvelin" ei siis sisältänyt varsinaisia tiedostoja, se vain sisälsi välitystietoja (mistä halutut tiedostot löytyvät) ja ohjasi liikennettä. Tämä itse asiassa nopeutti tiedonsiirtoa, koska se haluamasi Metallican albumi latautui samaan aikaan useilta käyttäjiltä sen sijaan että olisit ladannut sitä yhdeltä tietyltä palvelimelta, samaan aikaan kuin kaksi miljoonaa muuta jantteria lataa sitä samaa tavaraa rajatulla kaistalla.
Nykyinen torrent-systeemi toimii juuri tällä periaatteella ja on käytännössä ihan sama asia. Tällä tavalla saadaan myös kiusattua viranomaisia, jotka jumiutuvat ajastaan jäljessä olevan lainsäädännön pilkkuihin. Torrent-palvelimia on vaikea saada pois verkosta kun ylläpito voi aina vedota siihen, että eiväthän he jaa mitään materiaalia vaan käyttäjät. Eikä heitä voi pistää vastuuseen jos käyttäjät pistävät jakoon tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia. "Tää on sitä varten, että ihmiset voi jakaa kirjoittamiaan novelleja ja linux-distroja muille hei!" Lainsäädäntöhän pääasiassa rajoittaa virkavallan toimintaa, ei rikollisten, duh. Olemme siis tilanteessa, jossa monissa valtioissa välityspalvelimen ylläpito ei ole sen suurempi rike kuin esimerkiksi mainita "Pirate Bay" (verkkosivusto/torrent-palvelin) blogitekstissä. Kyseessä on lain kannalta vain mainitseminen, että materiaali on olemassa, jossain.
Piraatin eläkeikä.
Kuten ehkä mainitsin niin piratismi on niin yleistä, että lähes jokainen Internetin käyttäjä on siihen sortunut. Paatuneimmat tapaukset (kuten minä) harrastivat sitä jo ennen kuin Internettiä edes oli, osittain vahingossa. Onko tästä opittu mitään? Sitä kun tulee vanhemmaksi, ja toivottavasti viisaammaksi, niin alkaa ajatella asioita tarkemmin. Onhan toki perskohtaisesti aivan kelvetin mukavaa ja helppoa kun netistä voi lauantai-illan ratoksi ladata ilmaiseksi vaikka elokuvan, joka on juuri tullut jenkeissä teattereihin. Oli kyseessä sitten peli, musiikilevy tai elokuva niin tekijöiden kannalta tämä on kuitenkin varastamista. He ovat tehneet ihmisille viihdettä omalla työllään, joskus pitkään ja kalliisti, ja sitten korvausta ei tulekaan koska niin sanottu "maksava yleisö" ei maksakaan.
Tässä iässä kun itselläkin on auto ja asuntolaina niin alkaa ymmärtää rahan arvon (äiti sanoisi, että: "oli jo aikakin"). Ainakin sen, että tehdystä työstä on ihan jees saada palkkaakin. Soitan vähän omaa torveani ja kehaisen, että minä ainakin olen ikään kuin tehnyt parannuksen. Se ei sattunut nyt ihan viime viikkoina vaan minulla on takana jo monta vuotta esimerkiksi levyhyllyni... "laillistamista". Tarkoitan siis sitä, että kun aikoinaan tuli polteltua musiikkia CD:ille niin niitä samoja levyjä on tullut osteltua pikkuhiljaa, aina kun on rahaa ja tulee vastaan, aitoina kaupasta.
Tässä on kuitenkin edelleen pieni kaksinaismoralismin siemen... Nimittäin vaikka ostankin musiikkilevyjä aitoina niin kyseessä ovat yleensä Anttilan alelaarilöydöt. Mietinkin joskus, että ostaessani vaikka Megadethin albumin huimaavaan 7,90 euron hintaan, niin meneekö siitä enää artistille juurikaan mitään? Toivottavasti edes jotain. Videopelit ovat sitten vieläkin hankalampi juttu. Tapaan nimittäin ihan muutamia "pakko saada" -poikkeuksia lukuunottamatta ostaa pelini käytettyinä. Joskus jopa ihan uutena kaupasta kun ovat alennuksessa. Kuten varmasti on selvää, käytetystä pelistä alkuperäinen julkaisija ja tekijä eivät saa yhtään mitään. Asianosaista pelikauppaa (tai myyjänä toimivaa yksityishenkilöä) se kuitenkin hyödyttää ja pyörittää rahaa taloudessa mutta kuitenkin se raha menee vähän väärään osoitteeseen. On se minusta kuitenkin parempi kuin ladata netistä ilmaiseksi piraattikopioita. Se joka pelin on alunperin kiikuttanut sinne kauppaan minun ostettavakseni on itse sen kuitenkin jostain ostanut uutena. Ja todennäköisesti hän nappasi samalla mukaansa jotain uutta niillä vaihtopelistä saamillaan rahoilla. OK, mikään ei tietenkään takaa että uusi peli on samojen tekijöiden tai edes saman mammuttijulkaisijan mutta nykyään mahdollisuudet siihen ovat aika suuret. Isolla julkaisijalla (EA, Ubisoft...) on siipiensä suojassa useita kehitystiimejä, pelifirmoja, niin sanoakseni. Nykyään raja kehitystiimin ja itsenäisen pelifirman välillä on vähän vaikeaselkoinen ja tilanteet muuttuvat nopeasti kun isot julkaisijat kahmivat kehittäjiä omaan talliinsa.
Käytettyjen tuotteiden kauppa on kuitenkin aihe, joka melkein vaatisi oman tekstinsä. Varsinaisessa piratismissakin olisi vielä varmasti kahlattavaa mutta lopetan tällä erää tähän. Toivottavasti jollain herää ajatuksia ja joku elämäntaparikollinen näkee valon.
Itse olen käyttänyt tietokoneita yli 20 vuotta. Kyllä, olen nähnyt ensimmäisen läppärin silloin kun edes kaikissa pöytäkoneissa ei ollut värinäyttöjä (eikä niitä koneitakaan ollut kotioloissa oikeastaan lainkaan). Omaan siis suhteellisen pitkän kokemuksen tietokoneiden parissa. Siltikin muistan vielä kun ala-asteikäisenä (tämä osuu tuonne 90-luvun taitteeseen) koti-PC:t alkoivat olla todellisuutta ja kaveripiirissä pelejä vaihdeltiin tuomalla kasa diskettejä kouluun. Minulle valkeni vasta jonkun ajan päästä, että pelien kopioiminen on laitonta. Ei se tullut pienen pojan mieleenkään ennen kuin Pelit-lehti sen minulle kertoi.
Verkkokalastusta merirosvojen malliin.
Kaukana ovat kuitenkin ne ajat, jolloin kopioiminen vaati jopa jonkin verran työtä. Piti odottaa, että joku kaveri saa uuden pelin/musiikkialbumin ja sitten eikun kopioimaan. Peleissä oli tuolloin monenlaisia jännittäviä kopiosuojauksia. Peli saattoi kysyä tiettyä sanaa ohjekirjan sivulta ennen käynnistymistään tai mukana oli jonkilainen koodiavain (esimerkiksi sellaisia pyöriteltäviä pahvikiekko-virityksiä), jota tarvitsi käynnistääkseen pelin. Näitä sitten kierrettiin esimerkiksi pistämällä isukki ottamaan ohjekirjan sivuista valokopiot työnantajan piikkiin. Ei ollut kauhean innoissaan esimerkiksi erään lentosimulaattorin 300-sivuisesta "läpyskästä"...
Tänä päivänä kaikki löytyy netistä. Ja harvassa ovat sellaiset kotitaloudet, joissa ei Internet-yhteyttä ole (vähän yleistäen, ei nyt puututa niihin mummoihin, jotka ovat jo jokusen vuoden ihmetelleet kun telkkarista ei saa kanavia näkymään... yksi päivä vaan loppui lähetykset...). Joitain aikoja sitten Internet oli täynnä piraattisivustoja, joista oli suoraan ladattavissa uusimmat pelit. Tämä oli sitä aikaa kun pelit vielä pääasiassa mahtuivat yhdelle CD:lle. Ongelma tässä oli, piraattien kannalta siis, se että varastetun materiaalin piti sijaita jossain palvelimella. Tämä tietysti helpotti viranomaisten työtä, koska tavara tavallaan oli fyysisesti jossain tietyssä paikassa. Niin fyysisesti kuin magneettisesti tallennetut nollat ja ykköset nyt voivat olla. Tämän johdosta piraattisivuja suljettiin samaan tahtiin kuin uusia syntyi.
Se kuuluisa herne, joka meni Lars Ulrichin nenään.
Joku nerokas keksi jossain historian vaiheessa uuden tavan jakaa tavaraansa. Monet muistanevat Napsterin. En ole varma oliko kyseessä lajinsa ensimmäinen ohjelma mutta kärkijoukoissa kuitenkin. Kyseessähän oli siis musiikkitiedostojen jakoon keskittyvä, niin sanottu peer-to-peer -sovellus. Sen sijaan että tiedostot olisivat sijainneet jollain yhdellä palvelimella niin p2p-mallissa kopioitava materiaali tuli muilta käyttäjiltä. Tarvittiin ainoastaan välityspalvelin (eli esimerkiksi se Napster), joka kertoi käyttäjille mitä muilla on ja ohjasi tiedostojen siirtoa käyttäjien välillä. Itse "piraattipalvelin" ei siis sisältänyt varsinaisia tiedostoja, se vain sisälsi välitystietoja (mistä halutut tiedostot löytyvät) ja ohjasi liikennettä. Tämä itse asiassa nopeutti tiedonsiirtoa, koska se haluamasi Metallican albumi latautui samaan aikaan useilta käyttäjiltä sen sijaan että olisit ladannut sitä yhdeltä tietyltä palvelimelta, samaan aikaan kuin kaksi miljoonaa muuta jantteria lataa sitä samaa tavaraa rajatulla kaistalla.
Nykyinen torrent-systeemi toimii juuri tällä periaatteella ja on käytännössä ihan sama asia. Tällä tavalla saadaan myös kiusattua viranomaisia, jotka jumiutuvat ajastaan jäljessä olevan lainsäädännön pilkkuihin. Torrent-palvelimia on vaikea saada pois verkosta kun ylläpito voi aina vedota siihen, että eiväthän he jaa mitään materiaalia vaan käyttäjät. Eikä heitä voi pistää vastuuseen jos käyttäjät pistävät jakoon tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia. "Tää on sitä varten, että ihmiset voi jakaa kirjoittamiaan novelleja ja linux-distroja muille hei!" Lainsäädäntöhän pääasiassa rajoittaa virkavallan toimintaa, ei rikollisten, duh. Olemme siis tilanteessa, jossa monissa valtioissa välityspalvelimen ylläpito ei ole sen suurempi rike kuin esimerkiksi mainita "Pirate Bay" (verkkosivusto/torrent-palvelin) blogitekstissä. Kyseessä on lain kannalta vain mainitseminen, että materiaali on olemassa, jossain.
Piraatin eläkeikä.
Kuten ehkä mainitsin niin piratismi on niin yleistä, että lähes jokainen Internetin käyttäjä on siihen sortunut. Paatuneimmat tapaukset (kuten minä) harrastivat sitä jo ennen kuin Internettiä edes oli, osittain vahingossa. Onko tästä opittu mitään? Sitä kun tulee vanhemmaksi, ja toivottavasti viisaammaksi, niin alkaa ajatella asioita tarkemmin. Onhan toki perskohtaisesti aivan kelvetin mukavaa ja helppoa kun netistä voi lauantai-illan ratoksi ladata ilmaiseksi vaikka elokuvan, joka on juuri tullut jenkeissä teattereihin. Oli kyseessä sitten peli, musiikilevy tai elokuva niin tekijöiden kannalta tämä on kuitenkin varastamista. He ovat tehneet ihmisille viihdettä omalla työllään, joskus pitkään ja kalliisti, ja sitten korvausta ei tulekaan koska niin sanottu "maksava yleisö" ei maksakaan.
Tässä iässä kun itselläkin on auto ja asuntolaina niin alkaa ymmärtää rahan arvon (äiti sanoisi, että: "oli jo aikakin"). Ainakin sen, että tehdystä työstä on ihan jees saada palkkaakin. Soitan vähän omaa torveani ja kehaisen, että minä ainakin olen ikään kuin tehnyt parannuksen. Se ei sattunut nyt ihan viime viikkoina vaan minulla on takana jo monta vuotta esimerkiksi levyhyllyni... "laillistamista". Tarkoitan siis sitä, että kun aikoinaan tuli polteltua musiikkia CD:ille niin niitä samoja levyjä on tullut osteltua pikkuhiljaa, aina kun on rahaa ja tulee vastaan, aitoina kaupasta.
Tässä on kuitenkin edelleen pieni kaksinaismoralismin siemen... Nimittäin vaikka ostankin musiikkilevyjä aitoina niin kyseessä ovat yleensä Anttilan alelaarilöydöt. Mietinkin joskus, että ostaessani vaikka Megadethin albumin huimaavaan 7,90 euron hintaan, niin meneekö siitä enää artistille juurikaan mitään? Toivottavasti edes jotain. Videopelit ovat sitten vieläkin hankalampi juttu. Tapaan nimittäin ihan muutamia "pakko saada" -poikkeuksia lukuunottamatta ostaa pelini käytettyinä. Joskus jopa ihan uutena kaupasta kun ovat alennuksessa. Kuten varmasti on selvää, käytetystä pelistä alkuperäinen julkaisija ja tekijä eivät saa yhtään mitään. Asianosaista pelikauppaa (tai myyjänä toimivaa yksityishenkilöä) se kuitenkin hyödyttää ja pyörittää rahaa taloudessa mutta kuitenkin se raha menee vähän väärään osoitteeseen. On se minusta kuitenkin parempi kuin ladata netistä ilmaiseksi piraattikopioita. Se joka pelin on alunperin kiikuttanut sinne kauppaan minun ostettavakseni on itse sen kuitenkin jostain ostanut uutena. Ja todennäköisesti hän nappasi samalla mukaansa jotain uutta niillä vaihtopelistä saamillaan rahoilla. OK, mikään ei tietenkään takaa että uusi peli on samojen tekijöiden tai edes saman mammuttijulkaisijan mutta nykyään mahdollisuudet siihen ovat aika suuret. Isolla julkaisijalla (EA, Ubisoft...) on siipiensä suojassa useita kehitystiimejä, pelifirmoja, niin sanoakseni. Nykyään raja kehitystiimin ja itsenäisen pelifirman välillä on vähän vaikeaselkoinen ja tilanteet muuttuvat nopeasti kun isot julkaisijat kahmivat kehittäjiä omaan talliinsa.
Käytettyjen tuotteiden kauppa on kuitenkin aihe, joka melkein vaatisi oman tekstinsä. Varsinaisessa piratismissakin olisi vielä varmasti kahlattavaa mutta lopetan tällä erää tähän. Toivottavasti jollain herää ajatuksia ja joku elämäntaparikollinen näkee valon.
tiistai 13. lokakuuta 2009
Levyiltä linjoille - digitaalinen jakelu
Viihdeala on lisääntyvässä määrin siirtämässä tuotteitaan verkkoon. Niin elokuvia, musiikkia kuin erityisesti videopelejä ostetaan, tai elokuvien tapauksessa lähinnä vuokrataan, helposti ja vaivattomasti verkon kautta. Tässä ei tietenkään tarkoiteta perinteistä "tilaa kaksi CD:tä niin saat ilmaisen postituksen" -tyyppistä verkkokauppaa, vaan tuotteen välitöntä digitaalista siirtämistä suoraan asiakkaan päätelaitteelle (tietokone, digiboksi, pelikonsoli).
Sony on hiljattain julkaissut uuden version PSP-käsikonsolistaan, nimeltään PSP Go. Merkittävä muutos edelliseen malliin on se, että PSP Go ei omaa lainkaan porttia fyysiselle medialle. Eli suomeksi: siihen ei voi työntää minkään valtakunnan pelilevyjä tai -kasetteja. Konsolissa on toki 16 GB:n sisäinen muisti dataa varten ja tuki Memory Stick Micro -korteille. Tämä johtaa suoraan siihen, että digitaalinen jakelu on ainoa tapa ostaa konsolille pelejä. Pelit ostetaan Sonyn verkkokaupasta joko suoraan PSP:llä tai sitten PS3:lla, jolta ne siirretään käsikonsolille.
Tämä on tulevaisuutta... josta kaikki eivät pidä. Digitaalinen jakelu on moniulotteinen vyyhti. PSP Go:n julkaisu sai minut ajattelmaan asioita. Olin aiemmin, noin kuukausi sitten, vielä vahvasti sitä mieltä, että haluan kyllä jatkossakin ostaa pelini komeissa kansissa suoraan kaupan hyllyltä. Ei siksi, että olisin varsinaisesti keräilijä (vaikka noita pelejä on jokunen kertynytkin), vaan koska en luota tiedon säilymiseen jos se ei ole tallessa CD:llä tai DVD:llä. Ymmärsin jossain vaiheessa, että digitaalinen jakelu on tulossa vahvasti ja aika varmasti pysyvästi. Aloin miettiä uudelleen, kieltämättä hieman irrationaalista, pelkoani datan mahdollisesta katoamisesta "pleikkarini" kiintolevyltä. Olen aina pitänyt CD:itä ja DVD:itä lähestulkoon tuhoutumattomina mikäli ne säilytetään naarmujen ulottumattomissa. Tai vähintäänkin huomattavasti ikuisempina kuin magneettisen tallennuksen kiintolevyissä, joissa on kaiken päälle potentiaalisesti itsetuhoutuvia, liikkuvia osia. Olisi huomattavan ikävää jokin päivä havaita, että tietokoneen tai konsolin kiintolevy on sanonut itsensä irti ja sen mukana meni satojen eurojen arvosta pelejä ja musiikkia datataivaaseen.
Uskon etten ole ainoa, joka on tällä tavalla perustellut digitaalisen jakelun vastustamistaan. Joku minua viisaampi henkilö jossain suuressa firmassa keksi kuitenkin varsin selkeän ratkaisun ongelmaan: ostaessasi jotain digitaalisesti, myyjälle jää tietenkin tieto ostoksesta. Näin ollen mahdollisen laitevian seurauksena kadonneen datan voi ladata uudelleen ilmaiseksi. Ei se sen vaikeampaa ole. Joku voi toki ajatella, että tällöin asiakas ei varsinaisesti osta tuotetta vaan ainoastaan käyttöoikeuden siihen (olkoonkin, että tuote tavallaan on "fyysisesti" asiakkaalla). Näinhän se oikeastaan onkin. Se tuntuu häiritsevän lähinnä keräilijöitä ja kuluttajia, jotka aikovat käyttää tuotetta (lähinnä videopelejä tässä tapauksessa) vaihtovaluuttana uusia hankkiessaan. Itseäni mahdollisuus jälleenmyyntiin tai vaihtoon ei niin kiinnosta kun olen tavannut pitää kaikki ostamani pelit, musiikkilevyt ja DVD-elokuvat. Mutta tämä on toki oma valintani.
Digitaalisessa jakelussa on paljon hyviä puolia kuluttajankin kannalta. Edellä mainittu "takuu" varmistaa sen, että rahanarvoinen ostos ei katoa kankkulan kaivoon vaikka data väliaikaisesti häviäisikin. Samalla kertaa tämä mahdollistaa sen, että kuluttajan ei uusia tuotteita hankkiessaan tarvitse välttämättä vähän väliä hankkia uutta tallenustilaa. Vanhempaa dataa kun voi poistaa ja halutessaan ladata myöhemmin uudelleen*. Tokaisin joskus kaverilleni, että: "Nykyään voi helposti tuhlata kaikki rahansa poistumatta kotisohvalta". Tämäkin on pitkälti totta. Selaat verkkokauppaa, löydät jonkun haluamasi videopelin, painat nappia, rahat veloitetaan tililtä ja peli alkaa valua linjoja pitkin välittömästi. Kukaan ei voi kieltää etteikö tämä olisi helppoa ja nopeaa. Painat nappia ja tunnin päästä peli on pelattavissa (riippuen siirrettävän datan määrästä ja Internet-yhteyden tasosta toim. huom.) . Yksi hyvin merkittävä tekijä on myös se, että digitaalinen jakelu vähentää yritysten materiaali- ja logistiikkakustannuksia aivan järjettömän paljon. Tämän pitäisi johtaa siihen, että tuotteiden kuluttajahinnat tulevaisuudessa laskevat. Mikäli ja toivottavasti näin käy niin silloin vähenee sekin nurina, että "tuli ostettua 60 euron peli, josta en pitänyt ja ei siitä vaihdossakaan saa mitään eikä sitä voi myydä eteenpäin" (mikä on kyllä ainakin jossain määrin ihan hyvä syy vierastaa digitaalista jakelua). Kaiken muun hyvän lisäksi fyysisen materiaalin tarpeettomuus säästää pitkällä tähtäimellä luontoa hyvinkin paljon. Olen toisinaan miettinyt, että melkoisen kasan viihde-elektroniikkaa ja niiden oheistuotteita (pelejä, elokuvia, musiikkia) minäkin jätän jälkeeni sitten joskus. Ehkä ne jollekin keräilijälle kelpaavat sitten.
Kun kapitalismi on kuitenkin mitä on niin aina on olemassa pelko siitä, että hinnat eivät laskekaan merkittävästi kun yritykset haluavat enemmän katetta. On myös ihan aiheellista pohtia mikä merkitys tähän on sillä, että konsolipuolella valmistajalla on täydellinen valta ko. konsolin verkkokauppaan. Playstationin pelit on ostettava Sonyn palvelimilta ja vaihtoehtoisia kilpailijoita ei ole, näin esimerkiksi. PC-puolella asia on toisin, koska sisällöntuottajat eivät ole sidottuja mihinkään yksittäiseen jakelukanavaan. Ei ole myöskään aivan yhdentekevää, että siirryttäessä kokonaan digitaaliseen jakeluun pelikaupat, levykaupat ja videovuokraamot ovat vaarassa jäädä muinaishistoriaan. Vapauttaahan se liiketilaa uusille "mäkkäreille" mutta ei varmaankaan mainituilla aloilla työskenteleviä kauheasti lohduta. Tästä kärsii myös koko nykyisen järjestelmän vaatima logistiikkaketju. Seurannaisvaikutukset voivat olla yllättävän suuret.
Digitaalinen jakelu on siis kaksipuolinen, monikerroksinen optinen levymedia. Sisältää paljon asiaa ja sen kaksi puolta. Kokosin tähän kaikki mieleeni tulleet argumentit puolesta ja vastaan. Mille kannalle itse sitten käännyn? En oikein tiedä, viime aikoina olen ollut aiempaa enemmän digitaalisen jakelun kannattaja. Mahdollisia ongelmia ja vaikutuksia ei kuitenkaan voi noin vain sivuuttaa. Loppuun se asteriski:
*) En tiedä kuinka laajalti tämänkaltainen "takuu" on voimassa. Sonylla tämä on mahdollista ja tulevaisuudessa se on lähestulkoon pakollista kaikille toimijoille.
PS. Harkitsen erillisen "palauteboksin" perustamista. Eli siis uuden tätä tarkoitusta varten luodun sähköpostiosoitteen rekisteröimistä. Elän sen verran harhamaailmassa, että toivon jonkun satunnaisen lukijan joskus innostuvan antamaan palautetta.
Sony on hiljattain julkaissut uuden version PSP-käsikonsolistaan, nimeltään PSP Go. Merkittävä muutos edelliseen malliin on se, että PSP Go ei omaa lainkaan porttia fyysiselle medialle. Eli suomeksi: siihen ei voi työntää minkään valtakunnan pelilevyjä tai -kasetteja. Konsolissa on toki 16 GB:n sisäinen muisti dataa varten ja tuki Memory Stick Micro -korteille. Tämä johtaa suoraan siihen, että digitaalinen jakelu on ainoa tapa ostaa konsolille pelejä. Pelit ostetaan Sonyn verkkokaupasta joko suoraan PSP:llä tai sitten PS3:lla, jolta ne siirretään käsikonsolille.
Tämä on tulevaisuutta... josta kaikki eivät pidä. Digitaalinen jakelu on moniulotteinen vyyhti. PSP Go:n julkaisu sai minut ajattelmaan asioita. Olin aiemmin, noin kuukausi sitten, vielä vahvasti sitä mieltä, että haluan kyllä jatkossakin ostaa pelini komeissa kansissa suoraan kaupan hyllyltä. Ei siksi, että olisin varsinaisesti keräilijä (vaikka noita pelejä on jokunen kertynytkin), vaan koska en luota tiedon säilymiseen jos se ei ole tallessa CD:llä tai DVD:llä. Ymmärsin jossain vaiheessa, että digitaalinen jakelu on tulossa vahvasti ja aika varmasti pysyvästi. Aloin miettiä uudelleen, kieltämättä hieman irrationaalista, pelkoani datan mahdollisesta katoamisesta "pleikkarini" kiintolevyltä. Olen aina pitänyt CD:itä ja DVD:itä lähestulkoon tuhoutumattomina mikäli ne säilytetään naarmujen ulottumattomissa. Tai vähintäänkin huomattavasti ikuisempina kuin magneettisen tallennuksen kiintolevyissä, joissa on kaiken päälle potentiaalisesti itsetuhoutuvia, liikkuvia osia. Olisi huomattavan ikävää jokin päivä havaita, että tietokoneen tai konsolin kiintolevy on sanonut itsensä irti ja sen mukana meni satojen eurojen arvosta pelejä ja musiikkia datataivaaseen.
Uskon etten ole ainoa, joka on tällä tavalla perustellut digitaalisen jakelun vastustamistaan. Joku minua viisaampi henkilö jossain suuressa firmassa keksi kuitenkin varsin selkeän ratkaisun ongelmaan: ostaessasi jotain digitaalisesti, myyjälle jää tietenkin tieto ostoksesta. Näin ollen mahdollisen laitevian seurauksena kadonneen datan voi ladata uudelleen ilmaiseksi. Ei se sen vaikeampaa ole. Joku voi toki ajatella, että tällöin asiakas ei varsinaisesti osta tuotetta vaan ainoastaan käyttöoikeuden siihen (olkoonkin, että tuote tavallaan on "fyysisesti" asiakkaalla). Näinhän se oikeastaan onkin. Se tuntuu häiritsevän lähinnä keräilijöitä ja kuluttajia, jotka aikovat käyttää tuotetta (lähinnä videopelejä tässä tapauksessa) vaihtovaluuttana uusia hankkiessaan. Itseäni mahdollisuus jälleenmyyntiin tai vaihtoon ei niin kiinnosta kun olen tavannut pitää kaikki ostamani pelit, musiikkilevyt ja DVD-elokuvat. Mutta tämä on toki oma valintani.
Digitaalisessa jakelussa on paljon hyviä puolia kuluttajankin kannalta. Edellä mainittu "takuu" varmistaa sen, että rahanarvoinen ostos ei katoa kankkulan kaivoon vaikka data väliaikaisesti häviäisikin. Samalla kertaa tämä mahdollistaa sen, että kuluttajan ei uusia tuotteita hankkiessaan tarvitse välttämättä vähän väliä hankkia uutta tallenustilaa. Vanhempaa dataa kun voi poistaa ja halutessaan ladata myöhemmin uudelleen*. Tokaisin joskus kaverilleni, että: "Nykyään voi helposti tuhlata kaikki rahansa poistumatta kotisohvalta". Tämäkin on pitkälti totta. Selaat verkkokauppaa, löydät jonkun haluamasi videopelin, painat nappia, rahat veloitetaan tililtä ja peli alkaa valua linjoja pitkin välittömästi. Kukaan ei voi kieltää etteikö tämä olisi helppoa ja nopeaa. Painat nappia ja tunnin päästä peli on pelattavissa (riippuen siirrettävän datan määrästä ja Internet-yhteyden tasosta toim. huom.) . Yksi hyvin merkittävä tekijä on myös se, että digitaalinen jakelu vähentää yritysten materiaali- ja logistiikkakustannuksia aivan järjettömän paljon. Tämän pitäisi johtaa siihen, että tuotteiden kuluttajahinnat tulevaisuudessa laskevat. Mikäli ja toivottavasti näin käy niin silloin vähenee sekin nurina, että "tuli ostettua 60 euron peli, josta en pitänyt ja ei siitä vaihdossakaan saa mitään eikä sitä voi myydä eteenpäin" (mikä on kyllä ainakin jossain määrin ihan hyvä syy vierastaa digitaalista jakelua). Kaiken muun hyvän lisäksi fyysisen materiaalin tarpeettomuus säästää pitkällä tähtäimellä luontoa hyvinkin paljon. Olen toisinaan miettinyt, että melkoisen kasan viihde-elektroniikkaa ja niiden oheistuotteita (pelejä, elokuvia, musiikkia) minäkin jätän jälkeeni sitten joskus. Ehkä ne jollekin keräilijälle kelpaavat sitten.
Kun kapitalismi on kuitenkin mitä on niin aina on olemassa pelko siitä, että hinnat eivät laskekaan merkittävästi kun yritykset haluavat enemmän katetta. On myös ihan aiheellista pohtia mikä merkitys tähän on sillä, että konsolipuolella valmistajalla on täydellinen valta ko. konsolin verkkokauppaan. Playstationin pelit on ostettava Sonyn palvelimilta ja vaihtoehtoisia kilpailijoita ei ole, näin esimerkiksi. PC-puolella asia on toisin, koska sisällöntuottajat eivät ole sidottuja mihinkään yksittäiseen jakelukanavaan. Ei ole myöskään aivan yhdentekevää, että siirryttäessä kokonaan digitaaliseen jakeluun pelikaupat, levykaupat ja videovuokraamot ovat vaarassa jäädä muinaishistoriaan. Vapauttaahan se liiketilaa uusille "mäkkäreille" mutta ei varmaankaan mainituilla aloilla työskenteleviä kauheasti lohduta. Tästä kärsii myös koko nykyisen järjestelmän vaatima logistiikkaketju. Seurannaisvaikutukset voivat olla yllättävän suuret.
Digitaalinen jakelu on siis kaksipuolinen, monikerroksinen optinen levymedia. Sisältää paljon asiaa ja sen kaksi puolta. Kokosin tähän kaikki mieleeni tulleet argumentit puolesta ja vastaan. Mille kannalle itse sitten käännyn? En oikein tiedä, viime aikoina olen ollut aiempaa enemmän digitaalisen jakelun kannattaja. Mahdollisia ongelmia ja vaikutuksia ei kuitenkaan voi noin vain sivuuttaa. Loppuun se asteriski:
*) En tiedä kuinka laajalti tämänkaltainen "takuu" on voimassa. Sonylla tämä on mahdollista ja tulevaisuudessa se on lähestulkoon pakollista kaikille toimijoille.
PS. Harkitsen erillisen "palauteboksin" perustamista. Eli siis uuden tätä tarkoitusta varten luodun sähköpostiosoitteen rekisteröimistä. Elän sen verran harhamaailmassa, että toivon jonkun satunnaisen lukijan joskus innostuvan antamaan palautetta.
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Duke Nukem Forever - No, ei ihan mutta melkein
On vuosi 2009. Maailmantalous elää epävarmaa aikaa ja se puraisee peliteollisuuttakin. Kohtuullisen tunnettu pelitalo, 3D Realms on jokin aika sitten sulkenut ovensa lopullisesti. On aika katsoa vähän taaksepäin.
"I'm gonna get medieval on your asses!"
Vuonna 1996 3D Realmsilla oli visio: tuodaan ikivanha 2d-tasoloikka/-toimintasankari Duke Nukem nykyaikaan. Ja näin tapahtui. Oltiin Doomin jälkimainingeissa ja puolivillaista 3d-räiskintää tuuppasi joka kolosta. Osa toki hyviäkin, kuten Lucas Artsin Dark Forces. Sitten tuli Duke ja räjäytti pankin. Liikkumisen vapaus, nerokkaat ja realistisen tuntuiset kentät, laaja ja tuhovoimainen asearsenaali sekä sopivan haastavat (avainkortti-) puzzlet. Pelin sankari herra Duke ei myöskään pelastanut maailmaa naama irvessä ja tuppisuuna vaan kommentoi pelin tapahtumia aina silloin tällöin. Kun raketinheitin räjäyttää vihollisen kappaleiksi ilmoille saattaa kajahtaa vaikuttuneen Duken "Holy shit!" -huudahdus tai muuta vastaavaa. Eikä ikinä ole niin kiire etteikö ehtisi käydä kusella, ihailla muskeleitaan peilistä tai heittää parit setelit strippareille. Ympärisön interaktiivisuus, arkipäiväiset peliympäristöt elokuvateattereineen ja baareineen ja alati läppää heittävä sankari olivat yksinkertaisesti jotain täysin uutta silloisissa FPS-peleissä. Oikeastaan ainoaksi miinukseksi jäi sarjakuvamaiset viholliset mutta eipä se peliä pilannut. Täysosuma kaikin puolin ja nosti 3D Realmsin hetkessä kaikkien tietoisuuteen. Klassikko oli syntynyt.
Takaisin tähän päivään. Sen enempää viime aikojen huhuja, "12 vuotta kehityksessä olleesta" Duke Nukem Foreveristä, kommentoimatta todetaan vain, että jatko-osaa tälle genrensä merkkipaalulle ei koskaan tullut... Paitsi Shadow Warrior. Se on eri peli mutta nojaa pitkälti samoihin asioihin, eli huumoriin, hurmeeseen ja helvetin hyviin kenttiin. Pelimoottorikin on tuunattu versio Duke 3D:hen kehitetystä Buildista. Mitä kerrottavaa sitten kohta 13 vuotta vanhasta, nykymittapuun mukaan rajoittuneesta, pelistä voi vielä tänä päivänä olla? Ei välttämättä mitään. Monille peli on vain kaunis muisto ja harva siihen nykypäivänä jaksaa koskea. Mikäli kuitenkin "uusretroilu" kiinnostaa niin Duke 3D on pitkän elinaikansa puittessa saanut kohtuullisen kiintoisia fanivoimin väännettyjä modeja. Itselläni Duke on ollut koneella asennettuna viimeiset pari-kolme vuotta ja kun se mainitun jatko-osan kohtalo on viime aikoina ollut esillä niin päätinpä katsastaa vieläkö on vanha voimissaan... ja olihan se.
"Damn! I'm looking good."
Jo vuosia sitten alkoi ensimmäinen todella merkittävä modi (tai toinen, se ensimmäinen on mikä tahansa porttaus/launcherisofta, jolla vanhan Duken saa ylipäätään toimimaan nykyisissä Windows-vehkeissä...) olla siinä kunnossa, että sitä kehtasi käyttää. Kyseessä on nimittäin "High Resolution Pack" (HRP), joka nimensä mukaisesti nostaa pelin tekstuurien tarkkuuden noin nelinkertaiseksi alkuperäiseen verrattuna. Eikä tässä vielä kaikki! Pelkän tarkkuuden lisäksi nimittäin pelin lähes kaikki muinaiset 2d-spritet on vaihdettu 3d-modeleiksi, OpenGL-tuki asianmukaisine säätömahdollisuuksineen lisätty (peli on niin vanha, ettei silloin edes ollut 3d-kortteja), suora nettipelituki koodattu kylkeen ja johan vanhakin jo nuortuu! Ei se toki mitään nykypelien tasoa ole mutta alkuperäiseen nähden ei uskoisi, että alla on sama moottori kuin vuonna 1996. Suurin osa Duken modeista, kuten tämäkin, toimii muuten "stand alonena" paitsi, että alkuperäisestä pelistä vaaditaan yksi tiedosto, joka onkin sitten group-file ja sisältää grafiikat, äänet ja kentät. Jo pelkkä High Resolution Pack on kokeilemisen mutta lisää on luvassa...
"Gonna rip'em a new one!"
Varsinainen innostukseni aihe on kuitenkin Duke Plus -modi. Muutama päivä sitten imuroin viimeisimmän HRP:n (final release) ja havaitsin, että sen mukaan on laitettu Duke Plus. Pikainen googlaus ja modin kotisivu löytyi. "Ahaa, uusia ominaisuuksia lisätty pelimoottoriin ja mukana on näköjään muutama niitä hyödyntävä kenttä. Kokeillaans." Mainittakoon tässä vaiheessa, että Duke 3D:n lähdekoodi on nykyään julkinen ja tämä on poikinut modeja, joita ei olisi voitu ennen sitä toteuttaa. Tiettyjä engineen koodattuja asioita ei pystynyt mitenkään normaaleilla modaustyökaluilla kiertämään. Nyt voi ja on kierretty. Kun Duke Plus ensimmäisen kerran käynnistyi niin hyvä ettei tuoli lähtenyt alta! Olen aikanaan itse jonkin verran pelin kenttäeditoria käyttänyt joten minulla on aika hyvä tuntuma siihen, mitä sillä pystyy tekemään ja mitä ei. Modiyhteisö on kuitenkin lähdekoodia sorkkimalla tehnyt kerrassaan uskomattomia asioita. Varsinainen pelimoottori on edelleen vain "2,5D" aidon 3d-enginen sijaan mutta ei anneta sen häiritä.
Ensiksi huomio kiinnittyy siihen, että peliin on lisätty yksi episode alkuperäisten neljän (Atomic Edition, muistakaa se) sijaan. Se ei varsinaisesti ole mikään yhtenäinen kokonaisuus, vaan siinä on pari uusia ominaisuuksia esittelevää demokenttää ja muutama itsenäinen yksinpelikenttä. Episodin rakenne on kuitenkin jotain mikä ei myöskään aiemmin ollut mahdollista: nimittäin ensimmäinen kenttä on "hub-leveli", josta pääsee kaikkiin muihin kenttiin ja jonne palataan takaisin kun pelattu kenttä on läpäisty! Sitten niitä maailmoja mullistavia uusia ominaisuuksia. Mainitaan nyt, että Duke Plus käyttää alt_fire -nappia tekemään eri asioita kuin normaali. Katsotaan tuhon työkalut:
1) Dukella on kolme potkua. Normaalin lisäksi juostessa eteenpäin tulee sivupotku (jolla on oma tehomittari) ja taakse juostessa tulee roundhouse. Varsin tehokkaitakin ovat.
2) Laserpistooli. Perusalienin peruslaser. Korvaa potkun mutta quick kick -napilla voi suorittaa kaikki potkut laserin saamisen jälkeenkin. Kaksi tulimoodia: normaali ja ladattava.
3) Alkuperäinen Duken pistooli. Toisen keräämällä saa pyssyt kumpaankin käteen. Voi ampua vain yhdelläkin säästääkseen ammuksiaan. Lippaan voi vaihtaa halutessaan alt_firella.
4) Pumppuhaulikko. Toimii kuten alkuperäinen.
5) Cruizer-haulikko. Kahdeksan ammuksen puoliautomaattihaulikko. Toimii kuten Half-Lifen vastaava. Kuteja voi ladata yksi kerrallaan ja keskeyttää ampumalla jotakuta mulkvistia. Korvaa normaalin haulikon.*
6) Kaksipiippuinen meleehaulikko. Voi kerätä sikapoliisilta. Tulee jommankumman toisen haulikon kylkeen, eli niiden välillä voi vaihtaa (painamalla 3:sta). Ampuu normaalisti täyslaidallisen ja alt_fire on
tempaisu haulikon perällä vihulaista otsalohkoon.
7) Chaingun Cannon. Ei mitään uutta auringon alla.
8) Chaingun Cannon. Korvaa chaingunin*. Tehokkaampi ja isompi ammusvarasto mutta ase kuumenee pitkien sarjojen aikana, jolloin sen pitää antaa jäähtyä. Siististi coolia.
9) MP5. Peruskauraa mutta lippaan voi vaihtaa halutessaan. Korvaa chaingunin.*
10) RPG. Tuttu työkalu kunnon irroitteluun.
11) Heavy RPG. No niin! Tehoa lisätty ja kaksi tulimoodia: normaali ja cluster rocket (useampia vähän pienempiä paukkuja, jotka lentävät noin suurinpiirtein sinnepäin mihin ne ammutaan...). Koska tehoa on
enemmän niin tässä on kahden raketin lipas, jonka jälkeen se pitää ladata. Korvaa RPG:n*
12) Pipe Bomb. Muuten tuttu juttu mutta heittämistä on tuunattu. Voi heittää varsin pitkälle ja tarkasti.
13) Pipe Bomb Mk.II. Alt_fire vaihtaa normaalin ja ajastetun version välillä. Korvaa Pipe Bombin (mutta on käytännössä sama asia)*
14) Shrinker/Expander. Vanha tuttu kutistaja omaa nyt toisen tulimoodin: sillä nimittäin voi käännyttää vihollisen omiaan vastaan! Expander on ennallaan.
15) Gravity Gun. Tuttu Half-Life 2:sta. Toimii samalla tavalla mutta luonnollisesti vähemmillä fysiikoilla... Esineiden paiskominen on ihan hauskaa vähäisemmälläkin pelimoottorilla! Korvaa Expanderin*
16) Devastator. Muuten samaa vanhaa paitsi, että alt_firella voi vaihtaa rakettien tilalle haulit. Toimii vähän niinkuin akimbo-haulikkona sen jälkeen.
17) Trip Bomb. Klassikkokamaa.
18) Moncapsule. Vangitsee vihollisen, jonka jälkeen sen voi noukkia talteen ja päästää irti ruuhkassa. Korvaa Trip Bombin.*
19) Freezethrower. Vakioversio.
20) Enhanced Freezer. Kaksi tulimoodia. Nopea säde ja seinästä kimpoava jääsirpalekranaatti. Korvaa Freezethrowerin*
*) tarkoittaa, että ase on valittavissa Duke Plussan uudessa valikossa (jolle pitää bindata namiska). Uudet versio korvaavat siis vanhat. Kaksipiippuinen haulikko ja alienien laserpistooli ovat poikkeuksia, jotka voi kerätä arsenaaliinsa kaikkien muiden lisäksi.
Asevalikoima on siis periaatteessa kaksinkertaistunut. Osa on toki vain muutettuja versioita vanhoista mutta esimerkiksi Moncapsule (ja yleensäkin se, että vihollisia voi käännyttää omalle puolelleen) on melkoisen innovatiivinen lisäys. Mutta pysykää kanavalla, tässä ei nimittäin todellakaan ole kaikki!
"I came, I saw, I kicked ass!"
Duke Plus ei ole pelkästään uusia aseita ja takapuolien potkimista. Uutta jippoa on nimittäin joka osa-alueella ja jotkut niistä ovat niin vaikuttavia, että se aiemmin mainittu tuoli tosiaan lähtee alta. Suuri osahan näistä on peruskauraa nykyaikaisissa FPS-peleissä, joten leuan tippuminen vaatii vähän alkuperäisen pelin (rajoittuneisuuden) tuntemista. Yksi merkittävimpiä muutoksia on valinnainen "enchanced AI". Kun maisteri-monsterit on kytketty päälle niin tämän jälkeen karkuun juokseminen on entistä vaikeampaa. Ne nimittäin osaavat seurata kauemmaksi kuin lähimmän kulman taakse, osa pakittaa ja ottaa etäisyyttä ampuessaan avoimilla alueilla. Lentovehkeillä lentävät possut kääntyvät pelaajan perään (ja seuraavat) heti kun niitä ampuu eikä sitten kun partioreitti joskus ensi viikolla osuu sinnepäin mistä tuli murkulaa niskaan. Ruuhkaan heitetty Pipe Bomb aiheuttaa hirviöiden hajaantumisen, yleensä toki kappaleiksi ympäri huonetta kun sen pommin teho on mitä on mutta yrittävätpä kuitenkin. Ai niin, eikä pidä unohtaa sitä, että hirviöillä on uusia hyökkäyksiä. Sikapoliisit heittelevät kyynelkaasukranaatteja, liskomiehet sylkevät myrkkykaasua ja alienit ampuvat sähköllä, muutamia mainitakseni. Hirviöt tappelevat viimeinkin myös keskenään, jos saavat osuman omiltaan. Peli on heti kertaluokkaa haasteellisempi kun vastus on älykkäämpää ja tappavampaa. Varsinkin superhaulikolla varustettu kinkkumies tekee ikävästi tuhoa lähietäisyydeltä.
Myöskin graafinen ilme kokee kohennuksen, ei vain HRP:n vaan Duke Plussaan lisättyjen efektien takia. Raketinheitin jättää räjähdysjälkiä seiniin, levittää vihollisen raajat (jotka jäävät lattioita koristamaan) pitkin huonetta ja ne osat lähimaastosta, jotka eivät ole punaista tai mustaa ovat tulessa. Luotiaseiden hylsyt ovat niin ikään 3d-objekteja ja niitä jää lattialle kasoittain tulitaistelun jälkeen. Kaiken kaikkiaan taistelun jälki on nykyään muutakin kuin räjähtävä sprite-myrsky ja pieni punainen läntti lattiassa. Duke myös höpisee aiempaa enemmän. En tiedä mistä uudet läpät on revitty, liekö jollain puhesyntetisaattorilla generoituja, mutta nyt onlineria lentää muulloinkin kun vain vihollisen räjähtäessä ja ne ovat pääosin eri heittoja. Osa on kyllä otettu muualta pelistä, kuten RTS-filesta ja välikuvista mutta esimerkiksi väliotsikon "I came, I saw..." (jonka Duke heittää välillä putsattuaan huoneen vihollisista) on käsittääkseni täysin uusi. Nämä kaikki edellämainitut uudistukset eivät siis vaadi mitään erityisiä Duke Plus -kenttiä vaan toimivat kun modin pistää päälle ja alkaa pelaamaan tutuissa ympäristöissä uusilla aseilla, tehosteilla ja tappavammilla hirviöillä. Mutta siihen liittyen, Duke Plus lisää myös tukun uudistuksia, jotka sallivat tee-se-itse -miehien luoda paljon muutakin.
Kuten mainitsin niin mukana tulee muutama melkoisen vaikuttava kartta, jotka on suunniteltu juuri Duke Plussalle. Duke on ollut hengenheimolaisensa, varjosoturi Lo Wangin, opissa ja osaa nykyään kiivetä tikapuita. Niin ikään näkökyky on parantunut siinä määrin, että vedenpinta ei ole täydellinen näköeste (mutta johtuen sen toteutustavasta, modi ei siis muuta alkuperäisen pelin kenttien vesialueita läpinäkyviksi). Lattiapinnat voivat olla liukkaita, lumisade, vesisade ja sumuefektit löytyvät, työnnettäviä ja pinottavia laatikoita löytyy, lähes kaikkia objekteja (eli ex-spritejä) voi kantaa ja heitellä mikä on varsin hauskaa esimerkiksi räjähtävillä tynnyreillä. Kaikista reunuksista voi tarttua kiinni mikä mahdollistaa kaikennäköisen vuorikiipeilyn. Cola-automaatit toimivat ja energiajuomasta saa energiaa. Ikkunalasit hajoavat kahdella tavalla: luoti ensin rikkoo vähän ja vasta toinen ammus tuhoaa lasin mutta raskaammat esineet kuten raketit ja Duken kengänpohja pamauttavat ne laakista sirpaleiksi. Duke osaa myös pikaisen väistösyöksyn ja wall jumpin. Osa näistäkin toimii alkuperäisillä kentillä, kuten Duken uudet liikkeet ja esineiden heittely mutta tikapuut ja sääefektit pitää luonnollisesti tehdä karttaan valmiiksi. Muista mappereita kiinnostavista ominaisuuksista voisi mainita useampaan kerrokseen pysähtyvät hissit ja uusi tapa toteuttaa läpinäkyvä vesi poikii myös mahdollisuuden tehdä osittain veden alla olevia sektoreita (aiemmin veden ylä- ja alapuoli olivat eri sektoreita) tai esimerkiksi mahdollisuuden muuttaa sektori vedenalaiseksi kesken pelin ja luoda näin tulvaskenaarioita (tuttua Shadow Warriorista).
"What are you waiting for? Christmas?"
Kaikkinensa Duke Plus ja HRP on todennäköisesti lähin vastine Duke Nukem Foreverille, joka ylipäänsä on olemassa. Mikäli mielesi perukoilta vähänkin löytyy kiinnostusta ja tietokoneesi perukoilta originaalin Duken GRP-fileja, niin tämä kannattaa ehdottomasti katsastaa. Itse en ole näinä päivinä kovinkaan suuri FPS-pelien fani koska konsoliohjain ei oikein minun käsissäni taivu sellaiseen ja PC:ni ei pyöritä mitään Half-Life 2:sta uudempaa. Mutta klassinen Duke3D tuli pelattua näiden modien voimalla läpi. Kahdesti.
High Resolution Pack (pahus, uusi versio tullut)
Duke Plus (vaikka olenkin aika varma, että HRP edelleen sisältää tämän)
"I'm gonna get medieval on your asses!"
Vuonna 1996 3D Realmsilla oli visio: tuodaan ikivanha 2d-tasoloikka/-toimintasankari Duke Nukem nykyaikaan. Ja näin tapahtui. Oltiin Doomin jälkimainingeissa ja puolivillaista 3d-räiskintää tuuppasi joka kolosta. Osa toki hyviäkin, kuten Lucas Artsin Dark Forces. Sitten tuli Duke ja räjäytti pankin. Liikkumisen vapaus, nerokkaat ja realistisen tuntuiset kentät, laaja ja tuhovoimainen asearsenaali sekä sopivan haastavat (avainkortti-) puzzlet. Pelin sankari herra Duke ei myöskään pelastanut maailmaa naama irvessä ja tuppisuuna vaan kommentoi pelin tapahtumia aina silloin tällöin. Kun raketinheitin räjäyttää vihollisen kappaleiksi ilmoille saattaa kajahtaa vaikuttuneen Duken "Holy shit!" -huudahdus tai muuta vastaavaa. Eikä ikinä ole niin kiire etteikö ehtisi käydä kusella, ihailla muskeleitaan peilistä tai heittää parit setelit strippareille. Ympärisön interaktiivisuus, arkipäiväiset peliympäristöt elokuvateattereineen ja baareineen ja alati läppää heittävä sankari olivat yksinkertaisesti jotain täysin uutta silloisissa FPS-peleissä. Oikeastaan ainoaksi miinukseksi jäi sarjakuvamaiset viholliset mutta eipä se peliä pilannut. Täysosuma kaikin puolin ja nosti 3D Realmsin hetkessä kaikkien tietoisuuteen. Klassikko oli syntynyt.
Takaisin tähän päivään. Sen enempää viime aikojen huhuja, "12 vuotta kehityksessä olleesta" Duke Nukem Foreveristä, kommentoimatta todetaan vain, että jatko-osaa tälle genrensä merkkipaalulle ei koskaan tullut... Paitsi Shadow Warrior. Se on eri peli mutta nojaa pitkälti samoihin asioihin, eli huumoriin, hurmeeseen ja helvetin hyviin kenttiin. Pelimoottorikin on tuunattu versio Duke 3D:hen kehitetystä Buildista. Mitä kerrottavaa sitten kohta 13 vuotta vanhasta, nykymittapuun mukaan rajoittuneesta, pelistä voi vielä tänä päivänä olla? Ei välttämättä mitään. Monille peli on vain kaunis muisto ja harva siihen nykypäivänä jaksaa koskea. Mikäli kuitenkin "uusretroilu" kiinnostaa niin Duke 3D on pitkän elinaikansa puittessa saanut kohtuullisen kiintoisia fanivoimin väännettyjä modeja. Itselläni Duke on ollut koneella asennettuna viimeiset pari-kolme vuotta ja kun se mainitun jatko-osan kohtalo on viime aikoina ollut esillä niin päätinpä katsastaa vieläkö on vanha voimissaan... ja olihan se.
"Damn! I'm looking good."
Jo vuosia sitten alkoi ensimmäinen todella merkittävä modi (tai toinen, se ensimmäinen on mikä tahansa porttaus/launcherisofta, jolla vanhan Duken saa ylipäätään toimimaan nykyisissä Windows-vehkeissä...) olla siinä kunnossa, että sitä kehtasi käyttää. Kyseessä on nimittäin "High Resolution Pack" (HRP), joka nimensä mukaisesti nostaa pelin tekstuurien tarkkuuden noin nelinkertaiseksi alkuperäiseen verrattuna. Eikä tässä vielä kaikki! Pelkän tarkkuuden lisäksi nimittäin pelin lähes kaikki muinaiset 2d-spritet on vaihdettu 3d-modeleiksi, OpenGL-tuki asianmukaisine säätömahdollisuuksineen lisätty (peli on niin vanha, ettei silloin edes ollut 3d-kortteja), suora nettipelituki koodattu kylkeen ja johan vanhakin jo nuortuu! Ei se toki mitään nykypelien tasoa ole mutta alkuperäiseen nähden ei uskoisi, että alla on sama moottori kuin vuonna 1996. Suurin osa Duken modeista, kuten tämäkin, toimii muuten "stand alonena" paitsi, että alkuperäisestä pelistä vaaditaan yksi tiedosto, joka onkin sitten group-file ja sisältää grafiikat, äänet ja kentät. Jo pelkkä High Resolution Pack on kokeilemisen mutta lisää on luvassa...
"Gonna rip'em a new one!"
Varsinainen innostukseni aihe on kuitenkin Duke Plus -modi. Muutama päivä sitten imuroin viimeisimmän HRP:n (final release) ja havaitsin, että sen mukaan on laitettu Duke Plus. Pikainen googlaus ja modin kotisivu löytyi. "Ahaa, uusia ominaisuuksia lisätty pelimoottoriin ja mukana on näköjään muutama niitä hyödyntävä kenttä. Kokeillaans." Mainittakoon tässä vaiheessa, että Duke 3D:n lähdekoodi on nykyään julkinen ja tämä on poikinut modeja, joita ei olisi voitu ennen sitä toteuttaa. Tiettyjä engineen koodattuja asioita ei pystynyt mitenkään normaaleilla modaustyökaluilla kiertämään. Nyt voi ja on kierretty. Kun Duke Plus ensimmäisen kerran käynnistyi niin hyvä ettei tuoli lähtenyt alta! Olen aikanaan itse jonkin verran pelin kenttäeditoria käyttänyt joten minulla on aika hyvä tuntuma siihen, mitä sillä pystyy tekemään ja mitä ei. Modiyhteisö on kuitenkin lähdekoodia sorkkimalla tehnyt kerrassaan uskomattomia asioita. Varsinainen pelimoottori on edelleen vain "2,5D" aidon 3d-enginen sijaan mutta ei anneta sen häiritä.
Ensiksi huomio kiinnittyy siihen, että peliin on lisätty yksi episode alkuperäisten neljän (Atomic Edition, muistakaa se) sijaan. Se ei varsinaisesti ole mikään yhtenäinen kokonaisuus, vaan siinä on pari uusia ominaisuuksia esittelevää demokenttää ja muutama itsenäinen yksinpelikenttä. Episodin rakenne on kuitenkin jotain mikä ei myöskään aiemmin ollut mahdollista: nimittäin ensimmäinen kenttä on "hub-leveli", josta pääsee kaikkiin muihin kenttiin ja jonne palataan takaisin kun pelattu kenttä on läpäisty! Sitten niitä maailmoja mullistavia uusia ominaisuuksia. Mainitaan nyt, että Duke Plus käyttää alt_fire -nappia tekemään eri asioita kuin normaali. Katsotaan tuhon työkalut:
1) Dukella on kolme potkua. Normaalin lisäksi juostessa eteenpäin tulee sivupotku (jolla on oma tehomittari) ja taakse juostessa tulee roundhouse. Varsin tehokkaitakin ovat.
2) Laserpistooli. Perusalienin peruslaser. Korvaa potkun mutta quick kick -napilla voi suorittaa kaikki potkut laserin saamisen jälkeenkin. Kaksi tulimoodia: normaali ja ladattava.
3) Alkuperäinen Duken pistooli. Toisen keräämällä saa pyssyt kumpaankin käteen. Voi ampua vain yhdelläkin säästääkseen ammuksiaan. Lippaan voi vaihtaa halutessaan alt_firella.
4) Pumppuhaulikko. Toimii kuten alkuperäinen.
5) Cruizer-haulikko. Kahdeksan ammuksen puoliautomaattihaulikko. Toimii kuten Half-Lifen vastaava. Kuteja voi ladata yksi kerrallaan ja keskeyttää ampumalla jotakuta mulkvistia. Korvaa normaalin haulikon.*
6) Kaksipiippuinen meleehaulikko. Voi kerätä sikapoliisilta. Tulee jommankumman toisen haulikon kylkeen, eli niiden välillä voi vaihtaa (painamalla 3:sta). Ampuu normaalisti täyslaidallisen ja alt_fire on
tempaisu haulikon perällä vihulaista otsalohkoon.
7) Chaingun Cannon. Ei mitään uutta auringon alla.
8) Chaingun Cannon. Korvaa chaingunin*. Tehokkaampi ja isompi ammusvarasto mutta ase kuumenee pitkien sarjojen aikana, jolloin sen pitää antaa jäähtyä. Siististi coolia.
9) MP5. Peruskauraa mutta lippaan voi vaihtaa halutessaan. Korvaa chaingunin.*
10) RPG. Tuttu työkalu kunnon irroitteluun.
11) Heavy RPG. No niin! Tehoa lisätty ja kaksi tulimoodia: normaali ja cluster rocket (useampia vähän pienempiä paukkuja, jotka lentävät noin suurinpiirtein sinnepäin mihin ne ammutaan...). Koska tehoa on
enemmän niin tässä on kahden raketin lipas, jonka jälkeen se pitää ladata. Korvaa RPG:n*
12) Pipe Bomb. Muuten tuttu juttu mutta heittämistä on tuunattu. Voi heittää varsin pitkälle ja tarkasti.
13) Pipe Bomb Mk.II. Alt_fire vaihtaa normaalin ja ajastetun version välillä. Korvaa Pipe Bombin (mutta on käytännössä sama asia)*
14) Shrinker/Expander. Vanha tuttu kutistaja omaa nyt toisen tulimoodin: sillä nimittäin voi käännyttää vihollisen omiaan vastaan! Expander on ennallaan.
15) Gravity Gun. Tuttu Half-Life 2:sta. Toimii samalla tavalla mutta luonnollisesti vähemmillä fysiikoilla... Esineiden paiskominen on ihan hauskaa vähäisemmälläkin pelimoottorilla! Korvaa Expanderin*
16) Devastator. Muuten samaa vanhaa paitsi, että alt_firella voi vaihtaa rakettien tilalle haulit. Toimii vähän niinkuin akimbo-haulikkona sen jälkeen.
17) Trip Bomb. Klassikkokamaa.
18) Moncapsule. Vangitsee vihollisen, jonka jälkeen sen voi noukkia talteen ja päästää irti ruuhkassa. Korvaa Trip Bombin.*
19) Freezethrower. Vakioversio.
20) Enhanced Freezer. Kaksi tulimoodia. Nopea säde ja seinästä kimpoava jääsirpalekranaatti. Korvaa Freezethrowerin*
*) tarkoittaa, että ase on valittavissa Duke Plussan uudessa valikossa (jolle pitää bindata namiska). Uudet versio korvaavat siis vanhat. Kaksipiippuinen haulikko ja alienien laserpistooli ovat poikkeuksia, jotka voi kerätä arsenaaliinsa kaikkien muiden lisäksi.
Asevalikoima on siis periaatteessa kaksinkertaistunut. Osa on toki vain muutettuja versioita vanhoista mutta esimerkiksi Moncapsule (ja yleensäkin se, että vihollisia voi käännyttää omalle puolelleen) on melkoisen innovatiivinen lisäys. Mutta pysykää kanavalla, tässä ei nimittäin todellakaan ole kaikki!
"I came, I saw, I kicked ass!"
Duke Plus ei ole pelkästään uusia aseita ja takapuolien potkimista. Uutta jippoa on nimittäin joka osa-alueella ja jotkut niistä ovat niin vaikuttavia, että se aiemmin mainittu tuoli tosiaan lähtee alta. Suuri osahan näistä on peruskauraa nykyaikaisissa FPS-peleissä, joten leuan tippuminen vaatii vähän alkuperäisen pelin (rajoittuneisuuden) tuntemista. Yksi merkittävimpiä muutoksia on valinnainen "enchanced AI". Kun maisteri-monsterit on kytketty päälle niin tämän jälkeen karkuun juokseminen on entistä vaikeampaa. Ne nimittäin osaavat seurata kauemmaksi kuin lähimmän kulman taakse, osa pakittaa ja ottaa etäisyyttä ampuessaan avoimilla alueilla. Lentovehkeillä lentävät possut kääntyvät pelaajan perään (ja seuraavat) heti kun niitä ampuu eikä sitten kun partioreitti joskus ensi viikolla osuu sinnepäin mistä tuli murkulaa niskaan. Ruuhkaan heitetty Pipe Bomb aiheuttaa hirviöiden hajaantumisen, yleensä toki kappaleiksi ympäri huonetta kun sen pommin teho on mitä on mutta yrittävätpä kuitenkin. Ai niin, eikä pidä unohtaa sitä, että hirviöillä on uusia hyökkäyksiä. Sikapoliisit heittelevät kyynelkaasukranaatteja, liskomiehet sylkevät myrkkykaasua ja alienit ampuvat sähköllä, muutamia mainitakseni. Hirviöt tappelevat viimeinkin myös keskenään, jos saavat osuman omiltaan. Peli on heti kertaluokkaa haasteellisempi kun vastus on älykkäämpää ja tappavampaa. Varsinkin superhaulikolla varustettu kinkkumies tekee ikävästi tuhoa lähietäisyydeltä.
Myöskin graafinen ilme kokee kohennuksen, ei vain HRP:n vaan Duke Plussaan lisättyjen efektien takia. Raketinheitin jättää räjähdysjälkiä seiniin, levittää vihollisen raajat (jotka jäävät lattioita koristamaan) pitkin huonetta ja ne osat lähimaastosta, jotka eivät ole punaista tai mustaa ovat tulessa. Luotiaseiden hylsyt ovat niin ikään 3d-objekteja ja niitä jää lattialle kasoittain tulitaistelun jälkeen. Kaiken kaikkiaan taistelun jälki on nykyään muutakin kuin räjähtävä sprite-myrsky ja pieni punainen läntti lattiassa. Duke myös höpisee aiempaa enemmän. En tiedä mistä uudet läpät on revitty, liekö jollain puhesyntetisaattorilla generoituja, mutta nyt onlineria lentää muulloinkin kun vain vihollisen räjähtäessä ja ne ovat pääosin eri heittoja. Osa on kyllä otettu muualta pelistä, kuten RTS-filesta ja välikuvista mutta esimerkiksi väliotsikon "I came, I saw..." (jonka Duke heittää välillä putsattuaan huoneen vihollisista) on käsittääkseni täysin uusi. Nämä kaikki edellämainitut uudistukset eivät siis vaadi mitään erityisiä Duke Plus -kenttiä vaan toimivat kun modin pistää päälle ja alkaa pelaamaan tutuissa ympäristöissä uusilla aseilla, tehosteilla ja tappavammilla hirviöillä. Mutta siihen liittyen, Duke Plus lisää myös tukun uudistuksia, jotka sallivat tee-se-itse -miehien luoda paljon muutakin.
Kuten mainitsin niin mukana tulee muutama melkoisen vaikuttava kartta, jotka on suunniteltu juuri Duke Plussalle. Duke on ollut hengenheimolaisensa, varjosoturi Lo Wangin, opissa ja osaa nykyään kiivetä tikapuita. Niin ikään näkökyky on parantunut siinä määrin, että vedenpinta ei ole täydellinen näköeste (mutta johtuen sen toteutustavasta, modi ei siis muuta alkuperäisen pelin kenttien vesialueita läpinäkyviksi). Lattiapinnat voivat olla liukkaita, lumisade, vesisade ja sumuefektit löytyvät, työnnettäviä ja pinottavia laatikoita löytyy, lähes kaikkia objekteja (eli ex-spritejä) voi kantaa ja heitellä mikä on varsin hauskaa esimerkiksi räjähtävillä tynnyreillä. Kaikista reunuksista voi tarttua kiinni mikä mahdollistaa kaikennäköisen vuorikiipeilyn. Cola-automaatit toimivat ja energiajuomasta saa energiaa. Ikkunalasit hajoavat kahdella tavalla: luoti ensin rikkoo vähän ja vasta toinen ammus tuhoaa lasin mutta raskaammat esineet kuten raketit ja Duken kengänpohja pamauttavat ne laakista sirpaleiksi. Duke osaa myös pikaisen väistösyöksyn ja wall jumpin. Osa näistäkin toimii alkuperäisillä kentillä, kuten Duken uudet liikkeet ja esineiden heittely mutta tikapuut ja sääefektit pitää luonnollisesti tehdä karttaan valmiiksi. Muista mappereita kiinnostavista ominaisuuksista voisi mainita useampaan kerrokseen pysähtyvät hissit ja uusi tapa toteuttaa läpinäkyvä vesi poikii myös mahdollisuuden tehdä osittain veden alla olevia sektoreita (aiemmin veden ylä- ja alapuoli olivat eri sektoreita) tai esimerkiksi mahdollisuuden muuttaa sektori vedenalaiseksi kesken pelin ja luoda näin tulvaskenaarioita (tuttua Shadow Warriorista).
"What are you waiting for? Christmas?"
Kaikkinensa Duke Plus ja HRP on todennäköisesti lähin vastine Duke Nukem Foreverille, joka ylipäänsä on olemassa. Mikäli mielesi perukoilta vähänkin löytyy kiinnostusta ja tietokoneesi perukoilta originaalin Duken GRP-fileja, niin tämä kannattaa ehdottomasti katsastaa. Itse en ole näinä päivinä kovinkaan suuri FPS-pelien fani koska konsoliohjain ei oikein minun käsissäni taivu sellaiseen ja PC:ni ei pyöritä mitään Half-Life 2:sta uudempaa. Mutta klassinen Duke3D tuli pelattua näiden modien voimalla läpi. Kahdesti.
High Resolution Pack (pahus, uusi versio tullut)
Duke Plus (vaikka olenkin aika varma, että HRP edelleen sisältää tämän)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
