Viihdeala on lisääntyvässä määrin siirtämässä tuotteitaan verkkoon. Niin elokuvia, musiikkia kuin erityisesti videopelejä ostetaan, tai elokuvien tapauksessa lähinnä vuokrataan, helposti ja vaivattomasti verkon kautta. Tässä ei tietenkään tarkoiteta perinteistä "tilaa kaksi CD:tä niin saat ilmaisen postituksen" -tyyppistä verkkokauppaa, vaan tuotteen välitöntä digitaalista siirtämistä suoraan asiakkaan päätelaitteelle (tietokone, digiboksi, pelikonsoli).
Sony on hiljattain julkaissut uuden version PSP-käsikonsolistaan, nimeltään PSP Go. Merkittävä muutos edelliseen malliin on se, että PSP Go ei omaa lainkaan porttia fyysiselle medialle. Eli suomeksi: siihen ei voi työntää minkään valtakunnan pelilevyjä tai -kasetteja. Konsolissa on toki 16 GB:n sisäinen muisti dataa varten ja tuki Memory Stick Micro -korteille. Tämä johtaa suoraan siihen, että digitaalinen jakelu on ainoa tapa ostaa konsolille pelejä. Pelit ostetaan Sonyn verkkokaupasta joko suoraan PSP:llä tai sitten PS3:lla, jolta ne siirretään käsikonsolille.
Tämä on tulevaisuutta... josta kaikki eivät pidä. Digitaalinen jakelu on moniulotteinen vyyhti. PSP Go:n julkaisu sai minut ajattelmaan asioita. Olin aiemmin, noin kuukausi sitten, vielä vahvasti sitä mieltä, että haluan kyllä jatkossakin ostaa pelini komeissa kansissa suoraan kaupan hyllyltä. Ei siksi, että olisin varsinaisesti keräilijä (vaikka noita pelejä on jokunen kertynytkin), vaan koska en luota tiedon säilymiseen jos se ei ole tallessa CD:llä tai DVD:llä. Ymmärsin jossain vaiheessa, että digitaalinen jakelu on tulossa vahvasti ja aika varmasti pysyvästi. Aloin miettiä uudelleen, kieltämättä hieman irrationaalista, pelkoani datan mahdollisesta katoamisesta "pleikkarini" kiintolevyltä. Olen aina pitänyt CD:itä ja DVD:itä lähestulkoon tuhoutumattomina mikäli ne säilytetään naarmujen ulottumattomissa. Tai vähintäänkin huomattavasti ikuisempina kuin magneettisen tallennuksen kiintolevyissä, joissa on kaiken päälle potentiaalisesti itsetuhoutuvia, liikkuvia osia. Olisi huomattavan ikävää jokin päivä havaita, että tietokoneen tai konsolin kiintolevy on sanonut itsensä irti ja sen mukana meni satojen eurojen arvosta pelejä ja musiikkia datataivaaseen.
Uskon etten ole ainoa, joka on tällä tavalla perustellut digitaalisen jakelun vastustamistaan. Joku minua viisaampi henkilö jossain suuressa firmassa keksi kuitenkin varsin selkeän ratkaisun ongelmaan: ostaessasi jotain digitaalisesti, myyjälle jää tietenkin tieto ostoksesta. Näin ollen mahdollisen laitevian seurauksena kadonneen datan voi ladata uudelleen ilmaiseksi. Ei se sen vaikeampaa ole. Joku voi toki ajatella, että tällöin asiakas ei varsinaisesti osta tuotetta vaan ainoastaan käyttöoikeuden siihen (olkoonkin, että tuote tavallaan on "fyysisesti" asiakkaalla). Näinhän se oikeastaan onkin. Se tuntuu häiritsevän lähinnä keräilijöitä ja kuluttajia, jotka aikovat käyttää tuotetta (lähinnä videopelejä tässä tapauksessa) vaihtovaluuttana uusia hankkiessaan. Itseäni mahdollisuus jälleenmyyntiin tai vaihtoon ei niin kiinnosta kun olen tavannut pitää kaikki ostamani pelit, musiikkilevyt ja DVD-elokuvat. Mutta tämä on toki oma valintani.
Digitaalisessa jakelussa on paljon hyviä puolia kuluttajankin kannalta. Edellä mainittu "takuu" varmistaa sen, että rahanarvoinen ostos ei katoa kankkulan kaivoon vaikka data väliaikaisesti häviäisikin. Samalla kertaa tämä mahdollistaa sen, että kuluttajan ei uusia tuotteita hankkiessaan tarvitse välttämättä vähän väliä hankkia uutta tallenustilaa. Vanhempaa dataa kun voi poistaa ja halutessaan ladata myöhemmin uudelleen*. Tokaisin joskus kaverilleni, että: "Nykyään voi helposti tuhlata kaikki rahansa poistumatta kotisohvalta". Tämäkin on pitkälti totta. Selaat verkkokauppaa, löydät jonkun haluamasi videopelin, painat nappia, rahat veloitetaan tililtä ja peli alkaa valua linjoja pitkin välittömästi. Kukaan ei voi kieltää etteikö tämä olisi helppoa ja nopeaa. Painat nappia ja tunnin päästä peli on pelattavissa (riippuen siirrettävän datan määrästä ja Internet-yhteyden tasosta toim. huom.) . Yksi hyvin merkittävä tekijä on myös se, että digitaalinen jakelu vähentää yritysten materiaali- ja logistiikkakustannuksia aivan järjettömän paljon. Tämän pitäisi johtaa siihen, että tuotteiden kuluttajahinnat tulevaisuudessa laskevat. Mikäli ja toivottavasti näin käy niin silloin vähenee sekin nurina, että "tuli ostettua 60 euron peli, josta en pitänyt ja ei siitä vaihdossakaan saa mitään eikä sitä voi myydä eteenpäin" (mikä on kyllä ainakin jossain määrin ihan hyvä syy vierastaa digitaalista jakelua). Kaiken muun hyvän lisäksi fyysisen materiaalin tarpeettomuus säästää pitkällä tähtäimellä luontoa hyvinkin paljon. Olen toisinaan miettinyt, että melkoisen kasan viihde-elektroniikkaa ja niiden oheistuotteita (pelejä, elokuvia, musiikkia) minäkin jätän jälkeeni sitten joskus. Ehkä ne jollekin keräilijälle kelpaavat sitten.
Kun kapitalismi on kuitenkin mitä on niin aina on olemassa pelko siitä, että hinnat eivät laskekaan merkittävästi kun yritykset haluavat enemmän katetta. On myös ihan aiheellista pohtia mikä merkitys tähän on sillä, että konsolipuolella valmistajalla on täydellinen valta ko. konsolin verkkokauppaan. Playstationin pelit on ostettava Sonyn palvelimilta ja vaihtoehtoisia kilpailijoita ei ole, näin esimerkiksi. PC-puolella asia on toisin, koska sisällöntuottajat eivät ole sidottuja mihinkään yksittäiseen jakelukanavaan. Ei ole myöskään aivan yhdentekevää, että siirryttäessä kokonaan digitaaliseen jakeluun pelikaupat, levykaupat ja videovuokraamot ovat vaarassa jäädä muinaishistoriaan. Vapauttaahan se liiketilaa uusille "mäkkäreille" mutta ei varmaankaan mainituilla aloilla työskenteleviä kauheasti lohduta. Tästä kärsii myös koko nykyisen järjestelmän vaatima logistiikkaketju. Seurannaisvaikutukset voivat olla yllättävän suuret.
Digitaalinen jakelu on siis kaksipuolinen, monikerroksinen optinen levymedia. Sisältää paljon asiaa ja sen kaksi puolta. Kokosin tähän kaikki mieleeni tulleet argumentit puolesta ja vastaan. Mille kannalle itse sitten käännyn? En oikein tiedä, viime aikoina olen ollut aiempaa enemmän digitaalisen jakelun kannattaja. Mahdollisia ongelmia ja vaikutuksia ei kuitenkaan voi noin vain sivuuttaa. Loppuun se asteriski:
*) En tiedä kuinka laajalti tämänkaltainen "takuu" on voimassa. Sonylla tämä on mahdollista ja tulevaisuudessa se on lähestulkoon pakollista kaikille toimijoille.
PS. Harkitsen erillisen "palauteboksin" perustamista. Eli siis uuden tätä tarkoitusta varten luodun sähköpostiosoitteen rekisteröimistä. Elän sen verran harhamaailmassa, että toivon jonkun satunnaisen lukijan joskus innostuvan antamaan palautetta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste internet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste internet. Näytä kaikki tekstit
tiistai 13. lokakuuta 2009
perjantai 25. syyskuuta 2009
Väli_lyönti: Kielioppia kansalle - internet ja ilmaisutaidottomuus
Terve tuloa ensimmäiseen Väli_lyöntiin. Väli_lyönti-artikkelisarjan tarkoitus on puhua aiheista, jotka eivät varsinaisesti blogini piiriin kuulu. Eli tästä lähtien otsikon alta löytyy kaikkea maan ja taivaan väliltä. Useimmiten aiheena on "Shinta valittaa jostain", valitettavasti.
Suorastaan nerokkuutta lähentelevä otsikko syntyi kun päätin, että ensimmäinen kirjoitukseni muista aiheista koskisi rakkaan äidinkielemme runtelua internetissä. Toisaalta "väli_lyönti" kuvaa myös hyvin kirjoitusta, joka poikkeaa totutuista aiheista.
Se johdannosta, itse aiheeseen. Mietin pitkään blogia luodessani, että kirjoittaisinko suomeksi vai englanniksi. Englanti olisi ollut monestakin syystä ihan looginen valinta. Ensiksikin, monet peliaiheista sivustoista, joita luen tai joihin satunnaisesti törmään, ovat englanninkielisiä. Monista peleihin liittyvistä asioista on helppo puhua englanniksi, koska internet, pelit ja termistö ovat suurimmaksi osaksi englanniksi. Toisekseen, osaan englantia varsin hyvin. Ainakin tekstimuodossa. Eikä voi sivuuttaa täysin sitäkään, että potentiaalinen lukijakunta kasvaisi huomattavasti (noh, pitäähän sitä unelmia olla...).
Päädyin kuitenkin kirjoittamaan suomeksi. Osittain siksi, että havaitsin juuri peliaiheista kirjoittamisen olevan minulle englanniksi jopa helpompaa. I can't have that... hetkinen. Tämän valaistumisen johdosta ymmärsin, että äidinkielen taitoni voisi olla nykyistä parempi. Kirjoitukseni ovat siis osittain henkilökohtaista kielenhuoltoa. Toinen merkittävä tekijä oli se, että internetissä törmää usein kirjoituksiin, joiden merkitys jää epäselväksi. Koska ne ovat niin huonosti kirjoitettuja, täynnä kielioppivirheitä, puuttuvia välimerkkejä ja vailla kappalejakoa. Monesti sanamuodotkin ovat jotain slangiperua, jota ei välttämättä edes ymmärretä kuin jossain päin Savoa...
Saarnaamistani ei pidä käsittää väärin. Internet on täynnä mitä moninaisimpia keskustelupalstoja (foorumeita, boardeja tai miksikä niitä haluaakaan kutsua) kaikista mahdollisista aiheista. Ei kukaan, edes minä, kirjoita jokaista lähettämäänsä viestiä ikään kuin se olisi suurtakin maailmankirjallisuutta. Sen verran täytyy kuitenkin olla viitseliäisyyttä, että oikolukee pikaisesti sen tuotoksensa läpi ennen kuin sen lähettää palstalle kaikkien kauhisteltavaksi. Joku viisas kolumnisti (taisi olla Pelit-lehdessä) neuvoi aikanaan näytetekstien lähettäjiä suurin piirtein seuraavasti: "Ei kannata sanoa, että: "täs on mun näyte, siin voi olla kirjoitusvirheitä ku en kerenny tarkistaa, lol". Mikäli tekstisi ei kiinnosta edes sinua itseäsi, niin miten se voisi kiinnostaa ketään muutakaan?"
Minä olen sellainen tiukkapipo, että todellakin ja valehtelematta luen aina tekstini läpi ennen kuin sen mihinkään lähetän. Saatan myös miettiä sanamuotoja pitkään jopa pelkkää IRC-viestiä kirjoittaessani, vaikka IRCissä tai Messengerissä sillä ei olekaan mielestäni niin paljon merkitystä. Olen myös aika tarkka kieliopista omissa teksteissäni. Omien kykyjeni rajoissa toki. Google on voimakas työkalu tähänkin. Jos en ole varma jostain yhdyssanasta tai sanamuodosta niin se on helppo tarkistaa.
Tärkeintähän kuitenkin on, että viesti tulee ymmärretyksi. Pikaviestimet (IRC, Messenger ja sellaiset) ovat jo luonteeltaan sellaisia, että vaikka toinen osapuoli ymmärtäisikin sanoman väärin, se on helppo ja nopea korjata. Pikaviestiminen kun toimii reaaliajassa. Sen sijaan internetin keskustelupalstoille lähettämäsi teksti voidaan ymmärtää väärin ja väärinkäsitysten huomaaminen ja oikaiseminen saattaa kestää pitkäänkin. Pahimillaan jumiudutaan haukkumaan toisia typeryksiksi kun ei saada sanomaa perille sekavan ilmaisun takia. Sivistynyt keskustelu on silloin parasta ja oman näkökulman saa parhaiten läpi, jos sen osaa jäsentää niin, että toinen osapuoli käsittää sen samalla tavalla. Itsellenikin on tullut muutamia kertoja eteen tilanteita, joissa loppujen lopuksi kumpikin osapuoli puhuu vähän eri asiasta.
Jostain merkillisestä syystä, en kuitenkaan ole viime aikoina törmännyt kovinkaan usein mihinkään täydellisiin katastrofeihin. Ehkäpä yksi suuri syy on se, että en lue enää Tiltin foorumia... Joitain aikoja sitten tuntui, että silmien edessä oli jatkuvasti jonkun lukutaidottoman esiteinin tuotos, josta ei saanut parhaalla tahdollakaan selkoa. Usko Suomen nuorisoon oli loppua tyystin. Internetin leviäminen maan jokaiseen niemeen ja notkoon on johtanut siihen, että kuka tahansa saa omat hengentuotoksensa kaiken kansan kauhisteltavaksi. Aloin kuitenkin nähdä asiassa myös positiivisia puolia. "Mikäli jokaisella on mahdollisuus saada oma tekstinsä näkyviin näinkin helposti niin se johtaa siihen, että tekstiä tuotetaan enemmän. Kun tekstiä tuotetaan enemmän niin on todennäköistä, että tuotosten laatu paranee ajan kuluessa. Varsinkin kun tekstillä on lukijoita jotka antavat, joskus välittömästi, palautetta". Toivo heräsi.
Näen siis internetin ja keskustelupalstojen kahtalaisena. Yhtäältä jokaisella kielitaidottomalla rutaleella on mahdollisuus raiskata kieltä ja tulla väärinymmärretyksi ja naurunalaiseksi. Toisaalta tekstin tuottaminen lisääntyy läpi koko kansan ja silloin on mahdollista, että ilmaistutaito kohentuu. Tuottakaamme siis kaikki paljon ja laadukasta tekstiä jatkossakin!
PS: Tekstissä on yksi lause, joka ei oikeasti ole lause. Lukijakilpailun palkintona on mainetta ja kunniaa.
PPS: Teksti on muutoin täydellinen. Mikäli löydät sieltä virheen niin olet väärässä ja palat helvetin tulessa!
Suorastaan nerokkuutta lähentelevä otsikko syntyi kun päätin, että ensimmäinen kirjoitukseni muista aiheista koskisi rakkaan äidinkielemme runtelua internetissä. Toisaalta "väli_lyönti" kuvaa myös hyvin kirjoitusta, joka poikkeaa totutuista aiheista.
Se johdannosta, itse aiheeseen. Mietin pitkään blogia luodessani, että kirjoittaisinko suomeksi vai englanniksi. Englanti olisi ollut monestakin syystä ihan looginen valinta. Ensiksikin, monet peliaiheista sivustoista, joita luen tai joihin satunnaisesti törmään, ovat englanninkielisiä. Monista peleihin liittyvistä asioista on helppo puhua englanniksi, koska internet, pelit ja termistö ovat suurimmaksi osaksi englanniksi. Toisekseen, osaan englantia varsin hyvin. Ainakin tekstimuodossa. Eikä voi sivuuttaa täysin sitäkään, että potentiaalinen lukijakunta kasvaisi huomattavasti (noh, pitäähän sitä unelmia olla...).
Päädyin kuitenkin kirjoittamaan suomeksi. Osittain siksi, että havaitsin juuri peliaiheista kirjoittamisen olevan minulle englanniksi jopa helpompaa. I can't have that... hetkinen. Tämän valaistumisen johdosta ymmärsin, että äidinkielen taitoni voisi olla nykyistä parempi. Kirjoitukseni ovat siis osittain henkilökohtaista kielenhuoltoa. Toinen merkittävä tekijä oli se, että internetissä törmää usein kirjoituksiin, joiden merkitys jää epäselväksi. Koska ne ovat niin huonosti kirjoitettuja, täynnä kielioppivirheitä, puuttuvia välimerkkejä ja vailla kappalejakoa. Monesti sanamuodotkin ovat jotain slangiperua, jota ei välttämättä edes ymmärretä kuin jossain päin Savoa...
Saarnaamistani ei pidä käsittää väärin. Internet on täynnä mitä moninaisimpia keskustelupalstoja (foorumeita, boardeja tai miksikä niitä haluaakaan kutsua) kaikista mahdollisista aiheista. Ei kukaan, edes minä, kirjoita jokaista lähettämäänsä viestiä ikään kuin se olisi suurtakin maailmankirjallisuutta. Sen verran täytyy kuitenkin olla viitseliäisyyttä, että oikolukee pikaisesti sen tuotoksensa läpi ennen kuin sen lähettää palstalle kaikkien kauhisteltavaksi. Joku viisas kolumnisti (taisi olla Pelit-lehdessä) neuvoi aikanaan näytetekstien lähettäjiä suurin piirtein seuraavasti: "Ei kannata sanoa, että: "täs on mun näyte, siin voi olla kirjoitusvirheitä ku en kerenny tarkistaa, lol". Mikäli tekstisi ei kiinnosta edes sinua itseäsi, niin miten se voisi kiinnostaa ketään muutakaan?"
Minä olen sellainen tiukkapipo, että todellakin ja valehtelematta luen aina tekstini läpi ennen kuin sen mihinkään lähetän. Saatan myös miettiä sanamuotoja pitkään jopa pelkkää IRC-viestiä kirjoittaessani, vaikka IRCissä tai Messengerissä sillä ei olekaan mielestäni niin paljon merkitystä. Olen myös aika tarkka kieliopista omissa teksteissäni. Omien kykyjeni rajoissa toki. Google on voimakas työkalu tähänkin. Jos en ole varma jostain yhdyssanasta tai sanamuodosta niin se on helppo tarkistaa.
Tärkeintähän kuitenkin on, että viesti tulee ymmärretyksi. Pikaviestimet (IRC, Messenger ja sellaiset) ovat jo luonteeltaan sellaisia, että vaikka toinen osapuoli ymmärtäisikin sanoman väärin, se on helppo ja nopea korjata. Pikaviestiminen kun toimii reaaliajassa. Sen sijaan internetin keskustelupalstoille lähettämäsi teksti voidaan ymmärtää väärin ja väärinkäsitysten huomaaminen ja oikaiseminen saattaa kestää pitkäänkin. Pahimillaan jumiudutaan haukkumaan toisia typeryksiksi kun ei saada sanomaa perille sekavan ilmaisun takia. Sivistynyt keskustelu on silloin parasta ja oman näkökulman saa parhaiten läpi, jos sen osaa jäsentää niin, että toinen osapuoli käsittää sen samalla tavalla. Itsellenikin on tullut muutamia kertoja eteen tilanteita, joissa loppujen lopuksi kumpikin osapuoli puhuu vähän eri asiasta.
Jostain merkillisestä syystä, en kuitenkaan ole viime aikoina törmännyt kovinkaan usein mihinkään täydellisiin katastrofeihin. Ehkäpä yksi suuri syy on se, että en lue enää Tiltin foorumia... Joitain aikoja sitten tuntui, että silmien edessä oli jatkuvasti jonkun lukutaidottoman esiteinin tuotos, josta ei saanut parhaalla tahdollakaan selkoa. Usko Suomen nuorisoon oli loppua tyystin. Internetin leviäminen maan jokaiseen niemeen ja notkoon on johtanut siihen, että kuka tahansa saa omat hengentuotoksensa kaiken kansan kauhisteltavaksi. Aloin kuitenkin nähdä asiassa myös positiivisia puolia. "Mikäli jokaisella on mahdollisuus saada oma tekstinsä näkyviin näinkin helposti niin se johtaa siihen, että tekstiä tuotetaan enemmän. Kun tekstiä tuotetaan enemmän niin on todennäköistä, että tuotosten laatu paranee ajan kuluessa. Varsinkin kun tekstillä on lukijoita jotka antavat, joskus välittömästi, palautetta". Toivo heräsi.
Näen siis internetin ja keskustelupalstojen kahtalaisena. Yhtäältä jokaisella kielitaidottomalla rutaleella on mahdollisuus raiskata kieltä ja tulla väärinymmärretyksi ja naurunalaiseksi. Toisaalta tekstin tuottaminen lisääntyy läpi koko kansan ja silloin on mahdollista, että ilmaistutaito kohentuu. Tuottakaamme siis kaikki paljon ja laadukasta tekstiä jatkossakin!
PS: Tekstissä on yksi lause, joka ei oikeasti ole lause. Lukijakilpailun palkintona on mainetta ja kunniaa.
PPS: Teksti on muutoin täydellinen. Mikäli löydät sieltä virheen niin olet väärässä ja palat helvetin tulessa!
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Speedrunit, Let's Playt ja TAS
Kärsin tällä hetkellä "pelaajan kriisistä". En tiedä onko termi sen laajemmin käytössä mutta itse käytän sitä kuvaamaan tilannetta, jossa rakas peliharrastukseni ei jaksa kiinnostaa. Toisin sanoen, en tunne palavaa tarvetta pelata mitään. Olen tällä hetkellä myöhäisellä kesälomalla ja huolimatta suurista suunnitelmistani pelata ja mahdollisesti läpäistä muutamia kesken jääneitä pelejä en ole oikeastaan pelannut juuri mitään. Aikani on kulunut lähinnä nettisurffailuun... toisaalta, surffailuni kohdistuu pääasiassa peliaiheisiin sivustoihin. Kirjoittelen boardeille peleistä, luen peleistä ja IRCissä tulee puhuttua peleistä. Onko tämä nyt niin vakava kriisi sitten kuitenkaan? Ehkä ei, pelit kiinostavat edelleen. Ei vain tule itse pelattua.
Tämä oli oikeastaan vain pohjustus sille mitä minä sitten olen tehnyt pelaamisen sijasta. En enää muista viikon takaisia surffailujani niin tarkkaan, että osaisin sanoa mitä kautta sain idean katsella muutaman "Let's Playn". Let's Play tarkoittaa sitä, että joku kanssapelaaja on päättänyt pelata jonkin pelin läpi ja videoida koko prosessin. Netistä löytyy aiheelle omistettuja sivustoja, googlatkaa vaikka.
Olen aikaisemminkin katsonut joitakin Let's Play -videoita, joten ilmiö ei ollut uusi tuttavuus. Minua eniten kiinnostaa katsoa muiden yrityksiä läpäistä pelejä, jotka ovat tunnetusti vaikeita. Osan näistä olen itse läpäissyt ja osa on sellaisia, joihin omat taitoni ja kärsivällisyyteni ei riittäisi. Jos en vallan väärin muista niin ensimmäinen Let's Play, jonka aikanaan katsoin oli NESin kuuluisa Battletoads. Peli on murskaavan vaikea. Hyvin harva on sen läpäissyt alkuperäisellä konsolilla, jos kukaan. Nykyisellä emulaattorien aikakaudella se on mahdollista vähän nakimallakin sormistolla, koska pelin voi aina tallentaa halutessaan. NES-pelit ovat mukavia katsoa. Ensinnäkin monet niistä ovat sopivan lyhyitä jolloin osaava pelaaja vääntää ne läpi 10-20 minuutissa. Toisekseen, ne ovat usein vaikeita. Aivan sikamaisen, hiuksiarepivän ja kirosanoja tuottavan vaikeita. Se on vain jotenkin mielenkiintoista katsella kuinka sankarimme (eli se onneton pelaajaparka) taistelee rajattujen elämien ja jatkomahdollisuuksien kanssa lähes ylivoimaista vihollista vastaan. Ja lopulta voittaa. Tietenkin hyvään Let's Play -videoon kuuluu kommentointi ja, jos kyse on monimutkaisemmasta pelistä, nopeat selitykset mitä pelissä tapahtuu ja mitä kikkoja mahdollisesti kannattaa käyttää.
Toinen mieleen jäänyt Let's Play on eräästä suosikkipelistäni kautta aikojen. Kyseessä on PS2:n Devil May Cry. Se minkä katsoin oli peräti naispuolisen (käsittääkseni australialaisen) pelaajan tekemä. Devil May Cry -sarja on kuuluisa vaikeudestaan ja lähentelee 8-bittisen aikakauden normia ollen kuitenkin huomattavasti uudempaa sukupolvea. Edellä mainittu Let's Play oli todella hyvä. Peli pelataan läpi vaikeimmalla tasolla alusta loppuun ja kaikki dokumentoimattomat kikat (joista osa on bugeja) selitetään ja näytetään selkeästi. Olen itse pelannut ko. pelin läpi, en tosin vaikeimmalla tasolla, ja tiedän pelin systeemistä hyvin paljon. Silti opin uutta, mikä kertoo lähinnä siitä, että pelillä on todellakin enemmän annettavaa kuin miltä ensivilkaisulla näyttää. Niin ja sanoinko jo, että se on ihan pirun vaikea.
Toinen pelaamista ja varsinkin tiettyjä pelejä rakastavan pelaajapopulaation tuotos on speedrunit. Kuten nopeimmat käsittävätkin, näissä on tarkoitus pelata jokin peli mahdollisimman nopeasti läpi. Näissäkin vaikeat ja sopivan mittaiset pelit ovat mielestäni parasta viihdettä, eli 8-bittiset ja 16-bittiset hermoja tuhoavat tasoloikkatoiminnat ovat suosikkejani. Speedruneissa on useita alalajeja, käyn läpi nopeasti ne, jotka googlaamatta muistan:
1) Täydellinen läpäisy, tarkoittaa että peli pelataan alusta loppuun eikä käytetä mahdollisia oikoreittejä tai "sequence breakkia". Mahdollisesti kerätään vielä kaikki ei oleelliset bonukset tai sitten ei. Oleellista on kuitenkin, että jokainen kenttä ainakin läpäistään. (Eli öh, tämänkin voi vielä jakaa alalajeihin, esim. kerätäänkö Metroidissa/Zeldassa kaikki energiamittarin päivitykset, mutta idea tuli selväksi)
2) Nopein läpäisy. Tässä hyväksikäytetään pelin tarjoamia oikoreittejä, jätetään tarpeettomat tavarat keräämättä ja mikäli mahdollista sequence breakataan ja käytetään hyväksi ohjelmointivirheitä. Tässäkin kategoriassa voidaan jättää osa vaatimuksista pois tai jopa lisätä niitä (esimerkiksi "ei saa kuolla"). Niin ikään ohjelmointivirheiden hyödyntäminen saattaa olla liian vaikeaa paitsi, jos...
3) TAS, eli "tool assisted speedrun". Emulaattorien sisältämät voimakkaat loitsut sallivat pelaajien paitsi tallentaa pelin missä kohtaa tahansa (vaikka jokaisella framella) niin myös hidastaa peliä ja näin ollen tehdä temppuja, jotka normaaleilla reflekseillä ja ajoitustarkkuudella olisivat mahdottomia. Ja näin syntyi TAS. Yleistä TASeille on se, että niissä hyödynnetään hyvin paljon pelin sisältämiä ohjelmointivirheitä, joista osa voi olla jopa mahdottomia ilman emulaattoria. Koitapa painaa NES-ohjaimella ylös ja alas pohjaan samalla framella, noin niin kuin esimerkiksi. En ole niin suuri TASien ystävä vaikka onhan se hauskaa ja mielenkiintoistakin nähdä ensimmäistä kertaa kuinka Mega Man saadaan seinän sisään ja sitä kautta päästään ohittamaan mahdollisesti suurikin osa kentästä.
Siinä oli lyhyt esittely täysin turhasta ajantuhlauksesta, joka internetin hieno aikakausi ja lukemattomat pelaamisesta innostuneet (ja vähän oudot) persoonat ovat meille tuottaneet. Loppuun laiskoille googlaajille pari linkkiä:
The Let's Play Archive - sisältää muun muassa mainitun Devil May Cry -läpäisyn.
Speed Demos Archive - normaaleja speedruneja.
TASVideos - paljon TAS-videoita ja jopa informaatiota pelien bugeista.
PS: totta kai te olette laiskoja, miksi muuten kiinnostaisi katsoa kun joku muu pelaa videopeliä!?
PPS: "sequence breaking" tarkoittaa, että poiketaan pelin tarkoitetusta "järjestyksestä". Hyviä esimerkkejä ovat Metroidit ja Castlevaniat, joissa voidaan oikaista joihinkin paikkoihin, ennen kuin niihin normaalisti pääsisi, yleensä jollain hankalalla tempulla tai bugia hyväksikäyttäen.
Tämä oli oikeastaan vain pohjustus sille mitä minä sitten olen tehnyt pelaamisen sijasta. En enää muista viikon takaisia surffailujani niin tarkkaan, että osaisin sanoa mitä kautta sain idean katsella muutaman "Let's Playn". Let's Play tarkoittaa sitä, että joku kanssapelaaja on päättänyt pelata jonkin pelin läpi ja videoida koko prosessin. Netistä löytyy aiheelle omistettuja sivustoja, googlatkaa vaikka.
Olen aikaisemminkin katsonut joitakin Let's Play -videoita, joten ilmiö ei ollut uusi tuttavuus. Minua eniten kiinnostaa katsoa muiden yrityksiä läpäistä pelejä, jotka ovat tunnetusti vaikeita. Osan näistä olen itse läpäissyt ja osa on sellaisia, joihin omat taitoni ja kärsivällisyyteni ei riittäisi. Jos en vallan väärin muista niin ensimmäinen Let's Play, jonka aikanaan katsoin oli NESin kuuluisa Battletoads. Peli on murskaavan vaikea. Hyvin harva on sen läpäissyt alkuperäisellä konsolilla, jos kukaan. Nykyisellä emulaattorien aikakaudella se on mahdollista vähän nakimallakin sormistolla, koska pelin voi aina tallentaa halutessaan. NES-pelit ovat mukavia katsoa. Ensinnäkin monet niistä ovat sopivan lyhyitä jolloin osaava pelaaja vääntää ne läpi 10-20 minuutissa. Toisekseen, ne ovat usein vaikeita. Aivan sikamaisen, hiuksiarepivän ja kirosanoja tuottavan vaikeita. Se on vain jotenkin mielenkiintoista katsella kuinka sankarimme (eli se onneton pelaajaparka) taistelee rajattujen elämien ja jatkomahdollisuuksien kanssa lähes ylivoimaista vihollista vastaan. Ja lopulta voittaa. Tietenkin hyvään Let's Play -videoon kuuluu kommentointi ja, jos kyse on monimutkaisemmasta pelistä, nopeat selitykset mitä pelissä tapahtuu ja mitä kikkoja mahdollisesti kannattaa käyttää.
Toinen mieleen jäänyt Let's Play on eräästä suosikkipelistäni kautta aikojen. Kyseessä on PS2:n Devil May Cry. Se minkä katsoin oli peräti naispuolisen (käsittääkseni australialaisen) pelaajan tekemä. Devil May Cry -sarja on kuuluisa vaikeudestaan ja lähentelee 8-bittisen aikakauden normia ollen kuitenkin huomattavasti uudempaa sukupolvea. Edellä mainittu Let's Play oli todella hyvä. Peli pelataan läpi vaikeimmalla tasolla alusta loppuun ja kaikki dokumentoimattomat kikat (joista osa on bugeja) selitetään ja näytetään selkeästi. Olen itse pelannut ko. pelin läpi, en tosin vaikeimmalla tasolla, ja tiedän pelin systeemistä hyvin paljon. Silti opin uutta, mikä kertoo lähinnä siitä, että pelillä on todellakin enemmän annettavaa kuin miltä ensivilkaisulla näyttää. Niin ja sanoinko jo, että se on ihan pirun vaikea.
Toinen pelaamista ja varsinkin tiettyjä pelejä rakastavan pelaajapopulaation tuotos on speedrunit. Kuten nopeimmat käsittävätkin, näissä on tarkoitus pelata jokin peli mahdollisimman nopeasti läpi. Näissäkin vaikeat ja sopivan mittaiset pelit ovat mielestäni parasta viihdettä, eli 8-bittiset ja 16-bittiset hermoja tuhoavat tasoloikkatoiminnat ovat suosikkejani. Speedruneissa on useita alalajeja, käyn läpi nopeasti ne, jotka googlaamatta muistan:
1) Täydellinen läpäisy, tarkoittaa että peli pelataan alusta loppuun eikä käytetä mahdollisia oikoreittejä tai "sequence breakkia". Mahdollisesti kerätään vielä kaikki ei oleelliset bonukset tai sitten ei. Oleellista on kuitenkin, että jokainen kenttä ainakin läpäistään. (Eli öh, tämänkin voi vielä jakaa alalajeihin, esim. kerätäänkö Metroidissa/Zeldassa kaikki energiamittarin päivitykset, mutta idea tuli selväksi)
2) Nopein läpäisy. Tässä hyväksikäytetään pelin tarjoamia oikoreittejä, jätetään tarpeettomat tavarat keräämättä ja mikäli mahdollista sequence breakataan ja käytetään hyväksi ohjelmointivirheitä. Tässäkin kategoriassa voidaan jättää osa vaatimuksista pois tai jopa lisätä niitä (esimerkiksi "ei saa kuolla"). Niin ikään ohjelmointivirheiden hyödyntäminen saattaa olla liian vaikeaa paitsi, jos...
3) TAS, eli "tool assisted speedrun". Emulaattorien sisältämät voimakkaat loitsut sallivat pelaajien paitsi tallentaa pelin missä kohtaa tahansa (vaikka jokaisella framella) niin myös hidastaa peliä ja näin ollen tehdä temppuja, jotka normaaleilla reflekseillä ja ajoitustarkkuudella olisivat mahdottomia. Ja näin syntyi TAS. Yleistä TASeille on se, että niissä hyödynnetään hyvin paljon pelin sisältämiä ohjelmointivirheitä, joista osa voi olla jopa mahdottomia ilman emulaattoria. Koitapa painaa NES-ohjaimella ylös ja alas pohjaan samalla framella, noin niin kuin esimerkiksi. En ole niin suuri TASien ystävä vaikka onhan se hauskaa ja mielenkiintoistakin nähdä ensimmäistä kertaa kuinka Mega Man saadaan seinän sisään ja sitä kautta päästään ohittamaan mahdollisesti suurikin osa kentästä.
Siinä oli lyhyt esittely täysin turhasta ajantuhlauksesta, joka internetin hieno aikakausi ja lukemattomat pelaamisesta innostuneet (ja vähän oudot) persoonat ovat meille tuottaneet. Loppuun laiskoille googlaajille pari linkkiä:
The Let's Play Archive - sisältää muun muassa mainitun Devil May Cry -läpäisyn.
Speed Demos Archive - normaaleja speedruneja.
TASVideos - paljon TAS-videoita ja jopa informaatiota pelien bugeista.
PS: totta kai te olette laiskoja, miksi muuten kiinnostaisi katsoa kun joku muu pelaa videopeliä!?
PPS: "sequence breaking" tarkoittaa, että poiketaan pelin tarkoitetusta "järjestyksestä". Hyviä esimerkkejä ovat Metroidit ja Castlevaniat, joissa voidaan oikaista joihinkin paikkoihin, ennen kuin niihin normaalisti pääsisi, yleensä jollain hankalalla tempulla tai bugia hyväksikäyttäen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
